15.06.2008
Voitolla sarjakärkeen, VPS-j - OPS 0 - 2 (0 - 1)
Oulun Palloseura jää juhannuksen viettoon Kakkosen C-lohkon kärkipaikalta.
Sunnuntai-illan voitto VPS-j:stä nosti OPS:n lohkon piikkipaikalle ohi Vaasan
Kiiston. Päävalmentaja Ari Härkösen
mukaan oululaiset esittivät kauden parasta peliään varsinkin ottelun
ensimmäisellä jaksolla.
- Me otettiin se mikä meille kuuluu. Ensimmäinen puoliaika oli meiltä kauden
parasta peliä ja taukolukemat olisivat voineet olla jopa 0 - 5 tai 0 - 6. Siinä
oli ylärimaa, tolppaa ja läpiajoja, mutta me tuhlailtiin maalipaikkoja, Joro
kertoi.
Avausjaksolla maalinteossa onnistui vain Dragan
Pejic (kuvassa). Joonas Tikkanen antoi
topparin tontilta loistavan syötön Pejicille, joka kirmasi läpiajoon eikä
erehtynyt. Avausmaali syntyi jo ottelun toisella minuutilla.
- Hyvä ote jäi tauolla pukukoppiin ja toinen puoliaika oli hieman vaisumpi,
mutta ei siinä vaasalaisillakaan ollut pahoja paikkoja, Härkönen näki.
Teemu Pähtilä kaunisteli
loppunumerot, kun pelikello tikitti jo
lisäaikaa. Dragan Pejic tarjoili laukaisupaikan Antti Kauraselle, jonka vedon VPS-maalivahti vielä torjui, mutta
jatkotilanteesta Pähtilä pussitti 0 - 2 loppulukemat.
Teemu Pähtilä avasi kauden maalintilinsä Vaasassa. |
Ari Härkönen tyytyväinen alkukauteen
Oulun Palloseura ehti pelata yhdeksän ottelua ennen juhannustaukoa. Tilillä on
seitsemän voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio - ei siis hullumpi alkukausi.
Sarjapisteitä OPS on kerännyt 22. Sarjakakkosena majailevaan Vaasan Kiistoon on
kolmen pisteen etumatka, mutta Kiisto on pelannut yhden ottelun vähemmän.
- Pisteitä ollaan saatu tosi hyvin ja jätkät on taistellut hienosti pelistä
toiseen. Välillä on ollut vaikeaakin, kun kolme ottelua ollaan pelattu vajaalla
pitkät tovit, mutta silti ollaan otettu niistä pisteet, Härkönen kertoo.
OPS-maaliin on tehtyn vain 0,67 maalia ottelua kohden, mikä on GBK:n jälkeen toiseksi vähiten koko C-lohkossa. |
OPS:n maaliero on kymmenen pinnaa plussan puolella. Joukkue on tehnyt 16 maalia
ja päästänyt vain kuusi. Maalivahdit Mikko
Siivikko ja Bojan Cabarkapa ovat
torjuneet yhteensä viisi nollapeliä. OPS-puolustus on siis pitänyt maalinsa
koskemattomana yli puolissa alkukauden otteluista.
Maalintekovastuu jakautuu joukkueessa varsin leveälle rintamalle. Peräti 12
pelaaja on kirjauttanut itsensä maalintekijätilastoon - vain neljä
kenttäpelaaja on ilman maalimerkintää! Joukkueen sisäisen maalipörssin
kärkipaikka irtoaa kolmella maalilla, jotka on tehnyt brassihyökkääjä Alemao. Kahden maalin miehiä ovat Dragan Pejic ja Aleksandar Vuletic.
OPS johtaa C-lohkoa alkukauden jälkeen. Lähes jokainen pelajaa on onnistunut maalin- teossa, mikä kielii todella laajasta maalintekoarsenaalista. |
- Mitä pidemmälle mennään, sitä paremmaksi OPS:n joukkuepeli kehittyy. Me
saatiin joukkue kasaan vasta kauden alla, mutta nyt ollaan hitsauduttu
joukkueeksi ja pallo liikkuu kentällä aina vaan paremmin, mitä enemmän me
saadaan pelejä alle, että siinä mielessä odotan hyvää syksyä meiltä. Nyt
treenataan vielä pari päivää ja jäädään sitten juhannuslomalle, Joro päättää.
Kuvat arkistokuvia.
(Toimitus)