26.07.2008
Kauden toinen tappio, Norrvalla FF - OPS 3 - 1 (1 - 1)
Oulun Palloseura ei päässyt pisteiden makuun vierasottelussa Norrvalla FF:ää
vastaan. Isännät menivät jo vartin pelin jälkeen Andrei Shyrobokovin maalilla johtoon OPS-puolustuksen virheen jälkeen.
- Ensimmäinen puoliaika alkoi ihan hyvin ja me vietiin peliä, mutta sitten tuli
kylmäsuihku niskaan meidän omasta virheestä, OPS-luotsi Ari Härkönen kertasi pettyneenä.
Eetu Uusitalo tasoitti pelin
hienolla laukauksella juuri ennen taukovihellystä ja toiselle jaksolle
lähdettäessä peli oli vielä täysin auki. Palloseuran alamäki alkoi 78.
minuutilla, kun Shyrobokov teki kulmapotkusta illan toisen maalinsa.
- Meidän peli meni aivan sekaisin tämän jälkeen. Nikola Markovicin puuttuminen puolustuksesta kyllä näkyi, Härkönen
myönsi.
OPS ei saanut kunnollista kirivaihdetta enää päälle ja vaarallisimmat
maalipaikat jäivät erikoistilanteiden varaan. Leonardo sai vielä punaisen kortin ottelun loppuhetkillä rikottuaan
alimpana pelaajana kotijoukkueen hyökkääjää. Tilannetta seurasi vielä
rangaistuspotku, jonka Oleksandr
Androschuk upotti maaliin.
Norrvalla FF nousi voittonsa ansiosta tasapisteisiin Kokkolan GBK:n kanssa. GBK
hävisi lauantaina Seinäjoen JK:lle ja sarjakakkosena edelleen majaileva Vaasan
Kiisto pelasi perjantaina tasapelin Ylivieskan Pallon kanssa. Näin ollen
sarjakärki säilyi äärimmäisen tasaisena: OPS 29 pistettä ja Kiisto 27 pistettä,
tosin vaasalaisilla on yksi ottelu vähemmän pelattuna.
Norrvalla FF - OPS-jp 3 - 1 (1 - 1)
1 - 0 Andrei Shyrobokov 15´
1 - 1 Eetu Uusitalo 45´
2 - 1 Andrei Shyrobokov 78´
3 - 1 Oleksandr
Androschuk 85´ rp.
(Toimitus)