26.09.2008
Kuvakooste perjantai-illan paikallisottelusta
Oulun Palloseura-jp - Oulun Luistinseura 0 - 3 (0 - 2)
Oulun Luistinseura oli halukkaampi voittamaan kaksinkamppailut. |
Pieni kampitus kuuluu paikallisotteluiden henkeen. Pallossa Mika Pietilä. Jukka Puurusen menoa kampittaa Adrian Rizvani. |
Vaasalaiserotuomari Suad Lulic vihelsi hyvän ottelun. Puhutteluvuorossa OPS:n Aleksandar Vuletic ja OLS:n Chijoke Festus. |
Tämän muodostelman esittävät Sampo Saukkonen (2), Aleksandar Vuletic ja Adrian Rizvani. Jarno Rova tarkastelee kuviota etualalla. |
Suomen nuorten maajoukkuepuolustaja Jussi Fredrikssonilla oli pitelemistä OPS-laituri Alemaossa. OLS:n puolustus kesti kuitenkin loppuun asti. |
Alemao jälleen pallossa, mutta Luistinseuran joukkue on laskeutunut puolustamaan hyökkääjiä myöten. |
Juho Keskinen torjui viimeisenä lukkona. Dragan Pejicin komea vapaapotku 20 metristä meni OLS-vahdin näppien kautta kulmapotkuksi. |
Joonas Tikkanen puolusti ansiokkaasti hieman vieraammalla laitapakin tontilla, sillä kaikki OPS:n laitapuolustajat olivat sivussa joko loukkaantumisten tai pelikieltojen vuoksi. |
(Toimitus)