16.07.2011
Anderson Brodolonille etsitään korvaajaa
![](assets/site/images/joukkue_2011/anderson_brodoloni_web.jpg)
Toukokuun alussa OPS:n hyökkäystä vahvistamaan saapuneen brasilialaishyökkääjä Anderson Brodolonin sopimusta ei ole jatkettu
koeajan jälkeen. Brodoloni teki kymmenessä pelaamassaan ottelussa vain kaksi
maalia.
- ”Andin” sopimuksen koeaika oli lopussa, eikä hän täyttänyt niitä odotuksia,
joita meillä oli häntä kohtaan. Siitä syystä sopimusta ei jatkettu. Hän olisi
voinut olla hyvä vahvistus johonkin toiseen seuraan Suomessa, mutta perhesyistä
hän on palannut kotimaahansa, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio perustelee.
- Hän yritti kovasti, mutta lopulta hän tiesi itsekin, ettei hän pystynyt
täyttämään odotuksia. Uskon, että hänestä kehittyy vielä hyvä pelaaja parin
vuoden sisällä, Antonio jatkoi.
OPS:n manageri Miika Juntunen ja
päävalmentaja Luiz Antonio pitävät lauantai-iltana palaverin, jossa seura
kartoittaa Brodolonille korvaajaa hyökkäyspäähän.
OPS kohtaa sunnuntaina kotikentällään Raatissa FC Lahden kello 18.30.
Lue otteluennakko
(Toimitus)