04.03.2012
OPS - Assi IF 3 - 1 (2 - 1)
Useita testipelaajia sunnuntai-illan ottelussa tarkastellut Oulun Palloseura otti helpohkon voiton Ruotsin
2.divisioonassa pelaavasta Assi IF:stä. OPS lahjoitti avausmaalin
ruotsalaisille reilun vartin jälkeen, kun Samuel
Wiklund ryösti pallon lyhyttä maalipotkua haltuun ottaneen Matias Juntusen jalasta. Viime kaudelta tuttu Raphael Edereho kuittasi tämän ohjaamalla tasoituksen Pekka Kainun syötöstä puolentunnin
kohdalla. Kainu viimeisteli itse hetkeä myöhemmin taukolukemat 2 – 1 todella
komeasti. Kainun pommi sujahti ylänurkkaan reilusta 20 metristä. Yhtä komean
osuman esitti toisella jaksolla onnistunut Matias Juntunen, joka tykitti kuulan
yläriman kautta verkkoon niin ikään 20 metristä.
OPS:n mukana pelasivat talven aikana tutuiksi tulleet Tomi Poutiainen, Juha-Matti
Huovinen, Raphael Edereho, Tommi
Siekkinen (kuvassa), irakilaissuomalainen Omar
Al-Kubaisi sekä omista junioreista näyttöpaikan saanut Samuel Rautava. Ulkomaalaispelaajista huomio kiinnittyi vahvasti
esiintyneisiin serbialaispelaajiin Nikola
Prebiraceviciin (toppari) ja Milan
Milutinoviciin (keskikenttä).
- Jatkamme joukkueen rakentamista ja nytkin oli näytillä paljon pelaajia.
Mietimme rauhassa, ketä otamme ja meille on tulossa vielä lisää pelaajia
näytille maaliskuun puolivälissä. Treenaamme ensi torstaihin asti ja sitten
pidämme lyhyen loman ennen Suomen Cupin ottelua AC Oulua vastaan, OPS-luotsi Luiz Antonio jutteli.
Sopimuspelaajista Vladislav Viric palaa
Ouluun huhtikuun alussa. Katsomon puolella ottelua seuranneet Jean Fridolin
Nganbe Nganbe ja Luizao saapuivat
Ouluun viime torstaina (1.3.).
OPS – Assi IF 3 – 1 (2 – 1)
0 – 1 Samuel Wiklund 17 min.
1 – 1 Raphael Edereho (Pekka Kainu) 30 min.
2 – 1 Pekka Kainu 43 min.
3 – 1 Matias Juntunen 78 min.
OPS:n kokoonpano:
Juhani Koponen (45. Lauri Rönkkö)
Tomi Poutiainen (45. Iiro Vandell)
Juha-Matti Huovinen
Nikola Prebiracevic
John Samuel
Milan Milutinovic
Tommi Siekkinen
Juuso Kemppainen (54. Omar Al-Kubaisi)
Matias Juntunen
Raphael Edereho (45. Kouakou Alphonse)
Pekka Kainu (68. Samuel Rautava)
(Toimitus)