26.05.2012
Maalihanat auki laajalla rintamalla
FC Hämeenlinnan tuska sarjataulukon pohjalla syveni Raatissa, kun Oulun Palloseura myllytti
tulostaululle 4 – 0 lukemat. Erityisen iloisia OPS-leirissä oltiin serbikärki Marko Jaksicin 3 – 0-osumasta, mikä
katkaisi miehen todella pitkän kuivan putken. Tuuletukset olivat sen mukaiset.
Ottelun avausjakso oli vielä varsin tasaista pelaamista ja FC Hämeenlinnallakin
oli omat hetkensä. Entisen OPS-pelaaja Luis
Vanderlein ylärimalaukausta lähemmäksi vierailijat eivät päässeet.
Palloseura piti maalivahti Lauri Rönkön
johdolla kauden ensimmäisen nollapelin, mikä nousi OPS-luotsi Luiz Antonion papereissa yhtä korkealle
kuin hyökkäyspään lukuisat onnistumiset.
- Tämä oli hyvä voitto koko joukkueelta. Hienoa nähdä, kun pelataan paineiden
alla ja sitten onnistutaan. Varmasti sata kiloa lähti pois Marko Jaksicin
selästä maalin myötä. Maalinteko on hyökkääjän bisnes ja niitä pitää tehdäkin.
Myös meidän nuoret pojat saivat lopussa onnistumisia, Antonio iloitsi.
- Ennen peliä sanoin joukkueelle, että olisi hienoa nähdä välillä nollapeli ja
se tuli, hän jatkoi.
Puolen tunnin pelin jälkeen OPS meni johtoon Ramirezin antamasta vapaapotkusta, jonka Pekka Kainu (kuvassa) pukkasi maaliin. Kainulle jo kauden kolmas osuma.
Ramirez oli päätähtenä FC Hämeenlinnan
pyristelyt tappaneessa 2 – 0-maalissa, jonka hän laukoi suoraan vaparista peräti
40 metristä. Uskallan luvata jo tässä vaiheessa kautta, että ”Ramin” pommi oli
yksi kauden upeimmista maaleista.
FC Hämeenlinnan päävalmentaja Jussi
Lempinen tuskaili joukkojensa tehottomuutta ja heikkoa henkistä kanttia.
Joukkue on tehnyt vain yhden maalin kuudessa ottelussa.
- Kaverille riittää yksi paikka, meille ei. He ratkaisivat pelin kahdella
erikoistilannemaalillaan. Ihan samalla lailla siellä oli meilläkin
maalipaikkoja, mutta meillä ei mene sisään ja kaverilla menee. Avausmaalin
merkitys on tässä tilanteessa henkisesti iso, Lempinen tuskaili.
Maalivahti Lauri Rönkön johdalla irtosi OPS:lle kauden ensimmäinen nollapeli. |
OPS:n nuorisokaartista uran ensimmäisen Ykkösen ottelun kirjauttivat tililleen lopussa kentälle vaihdetut Ilari
Alakokkare ja Niklas Puurunen.
Varsinkin Puurusen sisääntulo oli maaginen, kun 16-vuotias hyökkääjä vapautti
heti ensimmäisellä kosketuksellaan Jaksicin maalintekoon lisäajalla. Loistavasti pelattu
tilanne myös Juuso Kemppaiselta, joka ohjasi ensin Rönkön maalipotkun päällään
Puuruselle ja Puurunen edelleen ensimmäisellään Jaksicille. Hetkeä myöhemmin Jaksic
vapautti Jean Fridolin Nganbe Nganben läpi ja sen myötä kamerunilaisellekin kauden
avausosuma.
- Joukkue taisteli, siellä oli hyvä fiilis ja pojat kannustaa toisiaan. Myös meidän nuoret pojat ovat
ansainneet peliajan silloin, kun he menevät kentälle. He eivät mene sinne vain sen
takia, että he ovat junioreita. Pojat ovat tehneet hyvää työtä
treeneissä ja peliaika pitää ansaita myös jatkossa, Antonio mainitsi.
OPS
– FC Hämeenlinna 4 – 0 (1 – 0)
1 – 0 Pekka Kainu (Ramirez) 30 min.
2 – 0 Ramirez 81 min.
3 – 0 Marko Jaksic (Niklas Puurunen) 90 + 1 min.
4 – 0 Jean Fridolin Nganbe Nganbe (Marko Jaksic) 90 + 3 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Pekka Kainu (OPS)
2 Pekka Räisänen (OPS)
1 Ramirez (OPS)
Rönkä-voimapelaajasarvet:
3 Pekka Kainu
2 Pekka Räisänen
1 Luizao
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)