01.09.2012
OPS kauden ensimmäinen RoPS:n kaataja
Oulun Palloseura onnistui lauantaina siinä, missä yksikään Ykkösen muista
joukkueista ei ole vielä tällä kaudella onnistunut. Rovaniemen Palloseura
poistui Raatista kauden ensimmäinen tappio niskassaan ja samalla OPS pesi
kasvonsa keskiviikon paikallistappion jäljiltä.
– Tämä oli pelkästään kasvojen pesua viime pelin jäljiltä ja me onnistuimme
siinä hyvin. Sanoin kopissa ennen peliä, että nyt pelataan sydämestä ja
palautetaan kunnia. Kaikki halusivat voittoa ja me annoimme kaiken suoraan
sydämestä, nollapelin torjunut OPS-kapteeni Juhani Koponen kiitteli.
Kentän hahmo oli Ramirez, joka
pyssytti kaksi kauden upeimpiin osumiin lukeutunutta maalia. Ensimmäisen
suoraan vaparista 20 metristä ja viimeisen kaukolaukauksella niin ikään 20 metristä. Tällä
kertaa OPS onnistui ”tappamaan” pelin loppuhetkillä Ramirezin toisella
maalilla.
– Silloin kuului aikamoinen pamaus ”rollonpoikien" selkänahasta, Koponen
kertasi.
Voitonavaimiin kuului Koposen torjuntatyöskentelyn lisäksi puolustuslinjan
vahva pelaaminen. Laitapakiksi tuulennopeaa RoPS-hyökkääjää Emenike Uchennaa pitämään pudotettu Lawrence Chiedozie onnistui
tehtävässään lähes täydellisesti.
– Minun mielestäni Emenike Uchenna on tämän sarjan paras pelaaja. ”Lare” (Lawrence
Chiedozie) vartioi hänet onnistuneesti, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio kehui.
Antonio arvosti voiton Koposen tavoin erittäin korkealle.
– Pojat olivat nälkäisiä paikallispelin jälkeen ja me pesimme naaman tällä
voitolla. Pelaajille oli tärkeää voittaa tämä joukkue, joka nousee liigaan,
eikä ollut hävinnyt vielä kertaakaan.
RoPS:n paikka, mutta linjatuomarin lippu on pystyssä paitsion merkiksi. |
RoPS-luotsi Kari Virtanen ei turhaan
selitellyt loppukaudeksi muualle vuokrattujen pelaajiensa perään.
– Totta kai tappio harmittaa aina. Yritimme voittaa ja hakea hyvää tulosta
täältä, mutta OPS oli Ramirezin vaparin ja kaukolaukauksen verran parempi. Moni
selittelee, ketä puuttuu kokoonpanosta ja ketä on vuokrattu minnekin, mutta
minä en halua selitellä. Tänään meillä oli tämä joukkue ja piste. Niillä
pelataan, ketä on pakassa, eikä selitellä. Olemme voittaneet tällä kaudella
paljon huonommallakin pelillä ja oli tänään paljon positiivistakin: oli hyviä
syöttökombinaatioita ja Eetu Muinonen
oli kymppipaikalla hyvä, hän totesi.
Luiz Antonio ohjeisti toisella jaksolla pelaajilleen, miten kolme pinnaa jää Ouluun. |
Voiton myötä OPS vankisteli asemiaan keskikastissa. Palloseura kohtaa kahden
viikon kuluttua lauantaina FC Hämeenlinnan Raatissa.
OPS
– RoPS 2 – 0 (1 – 0)
1 – 0 Ramirez 19 min.
2 – 0 Ramirez (Jean Fridolin Nganbe Nganbe) 89 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Lawrence Chiedozie (OPS)
2 Ramirez (OPS)
1 Eetu Muinonen (RoPS)
Rönkä-voimapelaajasarvet:
3 Piotr Gurzeda
2 Ramirez
1 Juhani Koponen
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)