06.10.2012
Leandro Costa nosti OPS:n Oulun ykköseksi
Hattutempun iskenyt Leandro Costa oli kentän hahmo, kun OPS kävi hakemassa täyden pistepotin Helsingistä numeroin 3–4 (2–3). Voiton myötä OPS nousi kauden ykkösjoukkueeksi Oulussa, kun se ohitti päätöskierroksella AC Oulun ja oli lopulta Ykkösessä viides.
Brasilialaishyökkääjä varmisti sinipaidoille voiton viimeistelemällä pelin kolmannen osumansa 81. minuutilla komean syöttökuvion päätteeksi. Vapauttavan syötön maaliin antoi vasemmalla laidallaan hyvin pelannut Jean Fridolin Nganbe Nganbe.
– Oli hieno päätös kaudelle. Pelillisesti ei ollut tänään hyvä peli, kun päästettiin niin monta maalia, mutta viimeinen kierros (9 peliä: 6 voittoa, 1 tasapeli, 2 tappiota) oli tosi hyvä. Se on tärkeä asia, että noustiin viidenneksi ja saadaan ensi kaudeksikin yksi kotiottelu enemmän, OPS-valmentaja Luiz Antonio summasi.
Ottelu alkoi Brahen kentän tekonurmella OPS:n kannalta mainiosti, kun se siirtyi kahden maalin johtoon jo 11. minuutilla.
Ensin toppari Piotr Gurzeda jatkoi päällään Ramirezin antaman vapaapotkun tyylikkäästi maaliin. Suoraan aloituksen jälkeen Costa karvasi pallon pois, kiersi vastaan tulleen HIFK-vahti Atte Rannan ja pisti pallon häkkiin.
HIFK-kavennuksen jälkeen Matias Juntunen vapautti Nganbe Nganben, joka kaadettiin rangaistusalueella. Pallon taakse asettunut Costa vei varmalla vedollaan sinipaidat 3–1-johtoon, kun pelattu oli vasta 24 minuuttia. Elokuussa OPS-miehistöön liittynyt brassihyökkääjä iski 8 pelaamassaan ottelussa 6 maalia.
Kakkoseen pudonnut HIFK ei lannistunut, vaan pääsi peliin mukaan. Avauspuoliajan loppu ja toisen alku oli kotijoukkueen hallinnassa. Tunnin pelin kohdalla HIFK nousi tasoihin kolmesti pelissä osuneen Sami Okkosen tarkalla alanurkkavedolla. Sen jälkeen ote siirtyi OPS:lle ja myös ansaittu voittomaali syntyi lopulta.
OPS:n saldo kauden 27 ottelusta oli 10 voittoa, 8 tasapeliä ja 9 tappiota. Maaliero jäi yhden pykälän pakkasen puolelle, kun OPS teki 34 maalia ja päästi 35.
Kausi oli kuin HIFK-peli: alku mainio, kesällä paha notkahdus ja lopussa komea nousu. OPS-luotsi näkee kurssin kääntyneen loppukesällä uusien vahvistusten myötä. Kapea rinki näkyi aiemmin harjoituksissa kilpailun puutteena.
- Alku oli tänä vuonna yllättävän hyvä, vaikka joukkue oli kasassa niin myöhään. Kilpailu avauskokoonpanon paikoista lähtee harjoituksista. Ensi vuonna joukkueen pitää olla koossa suurimmaksi osaksi viimeistään maaliskuussa, Antonio toivoi.
HIFK
– OPS 3 – 4 (2 – 3)
0 – 1 Piotr Gurzeda (Ramirez) 10 min.
0 – 2 Leandro Costa 11 min.
1 – 2 Sami Okkonen 15 min.
1 – 3 Leandro Costa rp. 24 min.
2 – 3 Sami Okkonen 34 min.
3 – 3 Sami Okkonen 60 min.
3 – 4 Leandro Costa (Jean Fridolin Nganbe Nganbe) 81 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Sami Okkonen (HIFK)
2 Leandro Costa (OPS)
1 Jukka Halme (HIFK)