09.06.2013
Miesylivoima jäi hyödyntämättä Kotkassa
Oulun Palloseuralle tuli jälleen mietittävää, kun 1 – 2-johtoasema kuihtui
Kotkassa 4 – 2-tappioksi miesylivoimasta huolimatta. Isäntäjoukkue FC KooTeePeen
Erkka Länsimiehelle nousi ottelussa
toinen varoitus 50. minuutilla, mutta OPS ei pystynyt hyödyntämään ulosajoa, vaan tämän jälkeen maaleja latoi vain kotijoukkue.
– Aloitimme huonosti. KooTeePee olisi voinut tehdä heti kahdesta ensimmäisestä
hyökkäyksestään kaksi maalia. He tulivat hyvin laitojen kautta ja sieltä tuli
heidän ensimmäinen maalikin. Sen jälkeen ”Kopo” (Juhani Koponen) otti pari loistavaa torjuntaa ja pysyimme pelissä
mukana, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio
kertasi.
Kovassa vireessä sunnuntaina ollut Samuli
Kaivonurmi paukautti illan ensimmäisen maalinsa jo kahdeksannella
peliminuutilla kotkalaisten vahvan alun kirsikaksi. OPS heräsi otteluun vasta puolentunnin paikkeilla ja piti ohjaksia
tämän jälkeen pitkään käsisään. Ramirez
kuittasi pelin tasoihin juuri ennen taukovihellystä upealla vapaapotkullaan.
– ”Ramin” maalin jälkeen me dominoimme peliä ja sitä olisi pitänyt jatkaa myös
KooTeePeen ulosajon jälkeen. Tempo tippui ja KooTeePee vaihtoi paljon
hyökkääjiä kentälle ja rakensi tilanteita pitkillä palloilla. Emme osanneet
käyttää ylivoimaa, emmekä liikuttaneet palloa enää samalla tavalla, vaikka
tilaa olisi ollut, Antonio harmitteli.
Iiro Vandell nosti OPS:n 1 – 2-johtoon
Matias Juntusen keskityksestä 50.
minuutilla. Heti tämän jälkeen KooTeePeen toppari Erkka Länsimies joutui
rikkomaan toistamiseen varoituksen arvoisesti pirteästi liikkunutta OPS-laituri Cornelius Stewartia. Nurinkurista, mutta alivoimalla taistellut KooTeePee heilutti tahtipuikkoa loppupelin. Kaivonurmi
iski ottelun tasoihin pitkän pallon päätteeksi 60. minuutilla ja Valeri Minkesen unelmalaukaus käänsi
ottelun kotkalaisille 76. minuutilla. Giorgi
Ositashvili sinetöi loppunumerot kymmenisen minuuttia ennen
päätösvihellystä kulmapotkusta.
– Ei auta harmitella. Meidän pitää vain parantaa peliämme ja voittaa otteluita. Muu ei auta, Antonio suuntasi.
FC KooTeePee – OPS 4 – 2 (1 – 1)
1 – 0 Samuli Kaivonurmi 8 min.
1 – 1 Ramirez 44 min.
1 – 2 Iiro Vandell (Matias Juntunen) 50 min.
2 – 2 Samuli Kaivonurmi 60 min.
3 – 2 Valeri Minkenen 76 min.
4 – 2 Giorgi Ositashvili 81 min.
Veikkauspörssipisteet
3 Samuli Kaivonurmi (FC KooTeePee)
2 Valeri Minkenen (FC KooTeePee)
1 Giorgi Ositashvili (FC KooTeePee)
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)