27.06.2013
Ilves piti pinnat Tampereella
Loistokuntoisella ja sateen kastelemalla Tammelan nurmella nähtiin torstaina
viihdyttävää jalkapalloa, mutta oululaisten harmiksi OPS-bussi suuntasi
keulansa kotimatkalle vailla sarjapisteitä. Jo avausjaksolla Ilves oli parempi
maalipaikkojen valossa, vaikka Palloseurakin esitti hyvää peliä. Juhani Koponen piti parilla
haamutorjunnallaan pelin tasoissa taukovihellykseen saakka.
– Pelasimme ensimmäisellä jaksolla ihan hyvin ja niin kuin oli sovittu. Ilves
oli lähempänä tehdä maalin, mutta ”Kopo” torjui pari kertaa loistavasti ja otti
niistä vielä reboundejakin. Se harmittaa, ettemme saaneet yhtään laukausta
Ilveksen maalia kohti ensimmäisellä jaksolla. Meidän viimeiset syötöt lähellä
boksia olivat huonoja niin kuin keskityksetkin, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio myönsi.
Maalittoman avauspuolikkaan jälkeen isännät karkasivat kahden maalin johtoon
kolmessa minuutissa. Toisen jakson alussa osuivat peräjälkeen Kaarlo Rantanen ja Jonne Hjelm. Rantanen tykitti pallon vastustamattomasti verkkoon
Palloseuran huonon purun päätteeksi keskitystilanteessa. Vain kolme minuuttia
tästä ja Hjelm hassutti tamperelaiset 2 – 0-johtoon. OPS:n kavennuksesta
vastasi 77. minuutilla kauden ensimmäisen maalinsa iskenyt Ibrahim Peci (kuvassa).
– Toisella jaksolla nukahdimme pari kertaa ja Ilves teki niistä maalit. Lopussa
haimme tasoitusta muuttamalla ensin kahdelle kärjelle (4-4-2) ja lopussa
vaihdoimme Joonas Pekkalan myötä
systeemin 3-5-2:een ja olimme erittäin lähellä tasoittaa. Pallo pomppi jo
siellä Ilves-maalivahdin edessä aivan lopussa. Meidän olisi pitänyt pystyä
antamaan lopussa vielä enemmän keskityksiä maalille, kun oli tällainen tilanne,
Antonio harmitteli.
OPS vaihtoi toisella jaksolla kentälle Juuso
Kemppaisen, pitkästä aikaa pelanneen Elijah
Christopherin ja Joonas Pekkalan. Tasoitusta etsittiin ahnaasti, mutta
Ilves ei polvistunut kotonaan. OPS isännöi tulevana maanantaina huippuottelussa
Valkeakosken Hakaa Raatissa.
– Nyt on pitkä kotimatka ja huomenna pidämme vapaapäivän. Lauantaina harjoitellaan
ja aletaan keskittymään uuteen peliin Hakaa vastaan, OPS-luotsi suuntasi.
Ilves – OPS 2 – 1 (0 – 0)
1 – 0 Kaarlo Rantanen 56 min.
2 – 0 Jonne Hjelm 59 min.
2 – 1 Ibrahim Peci 77 min.
Veikkauspörssipisteet
3 Kaarlo Rantanen (Ilves)
2 Gullit Zolameso (Ilves)
1 Cornelius Stewart (OPS)
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)