07.08.2013
Luu käteen Joensuusta
Laihat päivät saivat jatkoa Joensuussa Jipon vieraana, kun Oulun
Palloseura taipui 2 – 1-tappioon sarjajumbon käsittelyssä. Häviö jatkoi OPS:n
voitottomien otteluiden putken jo neljään. Vierailijat olivat ottelun alun kohmeessa, eikä huonoa starttia pystytty
korjaamaan koko 90-minuuttisen aikana.
– Toinen joukkue oli varsinkin ensimmäisen puolen tunnin ajan nälkäisempi ja heillä oli enemmän tahtoa. Me emme olleet hyviä, emmekä olleet hereillä ottelun alussa. Puhuimme palaverissa, ettemme saa päästää helppoja maaleja ja, että Jippoa vastaan on vaikea pelata jo silloin, jos tilanne on 0 - 0, mutta miettikää, millaista on pelata heitä vastaan, kun olet 2 - 0 häviöllä, erittäin pettynyt OPS-luotsi Luiz Antonio sadatteli.
Jippo iski kaksi maalia kolmen minuutin
sisään vajaan 20 minuutin kohdalla. Ensin Petteri
Rönkkö kuritti oululaisia ja vain kolme minuuttia myöhemmin asialla oli Samu Suoraniemi. Maalien jälkeen OPS vaihtoi Juuso Kemppaisen tilalle oikeaksi pakiksi Eelis Koskisen.
– Peli parani toisella jaksolla ja Eelis tuli hyvin sisään pakiksi, Antonio huomioi.
Matias Juntunen (kuvassa) tuuletti kauden
avausosumaansa ensimmäisen jakson lisäajalla, mutta kavennusmaali oli laiha lohtu, kun joukkue jäi ilman sarjapisteitä. Kauniiksi kehuttu maali syntyi vapaapotkusta, jonka Ramirez siirsi sivuun Juntuselle.
– Tauolla puhuimme, että tehdään tasoitus nopeasti toisella jaksolla ja tehdään vielä se kolmaskin, mutta peli ei riittänyt edes tasoitukseen. Nyt ei auta muu kuin voittaa Ilves sunnuntaina, Antonio puisteli.
OPS:n seuraava ottelu tulee
jälleen nopealla aikataululla, kun Palloseura isännöi Tampereen Ilvestä jo tulevana
sunnuntaina Raatissa.
Jippo – OPS 2 – 1 (2 – 0)
1 – 0 Petteri Rönkkö 16 min.
2 – 0 Samu Suoraniemi 19 min.
2 – 1 Matias Juntunen (Ramirez) 45 + 2 min.
Veikkauspörssipisteet
3 Samu Suoraniemi (Jippo)
2 Petteri Rönkkö (Jippo)
1 Cornelius Stewart (OPS)
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)