19.06.2013
Homma toimi Jippoa vastaan
Muutaman ailahtelevan ottelun jälkeen Oulun Palloseura palasi takaisin
raiteilleen pitämällä Joensuun Jipon totaalisesti pois maalipaikoilta
keskiviikkona. Jean Fridolin Nganbe
Nganben ja Chibancan hienot maalit
turvasivat OPS:lle kolme sarjapinnaa. Oululaisten edellisestä voitosta ehti
vierähtää jo kuukauden päivät.
– Voitto maistuu loistavalta. Pukukopissa pojat pääsivät taas hymyilemään ja
nauramaan. Tappiot ja tasurit tuovat tuskaa, tämä oli tärkeä voitto. Puhuin
pelaajille aivan suoraan ennen peliä, että Jippo on tehnyt vain kaksi maalia
tällä kaudella, joten he eivät voi tehdä yhtään maalia meitä vastaan tänään.
Alkukaudesta meillä oli ongelmia maalinteon kanssa ja sitten, kun tuli maaleja,
niin meillä oli ongelmia puolustuspäässä. Peli on ollut epätasapainossa, OPS:n
päävalmentaja Luiz Antonio huokasi
helpottuneena.
– Oli loistava asia, että pidimme itse nollan, sillä viime aikoina puolustaminen on tuottanut ongelmia, Antonio jatkoi.
Ottelun parhaana palkittu Jean Fridolin Nganbe Nganbe rynni maalintekoon jo
vartin pelin jälkeen. Cornelius Stewart antoi vapauttavan syötön boksin reunalta ja
tupla-Nganbe liukui pallon verkkoon aivan tolpan juurelta. Maali oli Nganbe
Nganben kauden ensimmäinen.
Palloseura piti Jipon pois maalipaikoilta koko
ottelun ajan, eikä hyökkäyspeli pettänyt tällä kertaa. Chibanca pääsi tuulettamaan helpottavaa 2 – 0-maalia toisen
jakson lopussa loistavien aivoituksien päätteeksi. Tilanteen käynnisti jälleen Stewart, jonka poikkisyötön maalintekijä Chibanca laski ovelasti jalkojensa välistä Nganbelle. Tupla-Nganbe juoni Jippo-vahti Lassi Hurskaisen kahville ja syötti pallon takaisin Chibancalle, jolle jäi helppo työ täräyttää kuula tyhjään maaliin.
Jean Fridolin Nganbe Nganbe liukui OPS:n johtomaalin vartin pelin jälkeen ohi Jippo-vahti Lassi Hurskaisen. |
Joensuulaisia käskytti seuran päävalmentaja Jarmo Korhosen ja kakkosvalmentaja Tero Tahvanaisen toimitsijakieltojen
vuoksi Jipon 00-poikien valmentaja Mikko Määttänen.
– Ensimmäisellä jaksolla olimme alakynnessä, mutta toisella puoliajalla saimme
enemmän otetta, mutta emme tarpeeksi maalipaikkoja. Ei saatu tarpeeksi
miehiä ylös, kun OPS tuli nopeasti vastahyökkäyksiin. Se tuotti meille
ongelmia, valmentajadebyytin Ykkösessä tehnyt Määttänen tunnusti.
Yksi debytantti löytyi myös OPS:n riveistä, kun oululaishyökkääjä Joonas
Pekkala pelasi keskiviikkona uransa ensimmäiset minuutit Ykkösessä. ”Kiviniemen
härkä” kirmasikin kentälle ryminällä.
– Todella nälkäinen sisääntulo häneltä. Hän tuli heti vahvasti esiin, ja jos
minä olisin ollut hän, niin olisin kokeillut vielä unelmamaalia heti siitä
ensimmäisestä tilanteesta 20-30 metristä, Antonio totesi hymyillen.
Joonas Pekkala otti uransa ensimmäisessä Ykkösen ottelussa heti luulot pois pari sataa peliä kokeneemmalta Jipon Tarmo Koivurannalta. |
OPS kohtaa juhannuksen jälkeisellä viikolla Tampereen Ilveksen vieraissa.
OPS – Jippo 2 – 0 (1 – 0)
1 – 0 Jean Fridolin Nganbe Nganbe (Cornelius Stewart) 15 min.
2 – 0 Chibanca (Jean Fridolin Nganbe Nganbe) 83 min.
Veikkauspörssipisteet
3 Jean Fridolin Nganbe Nganbe (OPS)
2 Ramirez (OPS)
1 Tarmo Koivuranta (Jippo)
Rönkä-voimapelaajasarvet
3 Ramirez
2 Jean Fridolin Nganbe Nganbe
1 Piotr Gurzeda
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)