11.08.2013
Varamiehinen OPS taisteli pisteen Ilvekseltä - Keskinen liekeissä
Monet muutokset Oulun Palloseuran kokoonpanossa eivät katsomoon asti näkyneet, vaan
varamiehinen oululaisjoukkue venyi maksimisuoritukseensa ja pisti sarjakolmosen,
Ilveksen todella ahtaalle. Ilves iski tasoituksensa vain neljä minuuttia ennen
päätösvihellystä ja tämän jälkeenkin OPS kilautti pallon vielä kertaalleen tolppaan.
Voiton menettäminen loppuhetkillä harmitti päävalmentaja Luiz Antoniota, mutta lähtökohtiin nähden pinna sunnuntai-illasta
tyydytti.
– Kun aloitin valmentajana Seinäjoella vuonna 2006, olisin ollut paniikissa
tällaisessa tilanteessa. Onneksi nyt olen kokeneempi ja pystyin rauhoittamaan
tilannetta. Saimme 11 miestä avaukseen, joista kaksi pelasi väärällä
pelipaikalla. Lisäksi kaksi palasi tänään Kalottimaajoukkueesta ja Akatemian pelaajilla
oli eilen ottelu. Tämä oli taistelupeli. Ilveksen tasoitusmaali lopussa
harmittaa, mutta olen ylpeä joukkueen työmäärästä, OPS-luotsi muotoili.
Ilman Juho Keskisen loistoiltaa loppulukemat olisivat voineet olla oululaisittain varsin tylyt. |
Hyökkäävät keskikenttäpelaajat Eelis
Koskinen ja Aleksi Autti
luutivat sunnuntaina pakin tonteilla ja Iiro
Vandell pelasi topparina. Myös Cornelius
Stewart rullasi tovin laitapakkina Autin jätettyä kentän
loukkaantumisen takia. Illan sankari löytyi OPS-maalin
tolppien välistä. Juho Keskinen
venyi jalkapallo-otteluksi harvinaisen moneen torjuntaan ollen suurin
yksittäinen syy Palloseuran sarjapisteelle.
– Eelis Koskinen oli loistava pakkina. Gullit
Zolameso karkasi häneltä pari kertaa ensimmäisellä puoliajalla, mutta
muuten hän oli hyvä. Hän uskalsi pelata ja rakentaa peliä sieltä. Säälittää
taas Juho Keskisen puolesta, että pelin lopussa tuli tasoitusmaali niin kuin
Kajaanissakin, Antonio eritteli.
Eelis Koskinen tilkitsi laitapakin tontin mallikkaasti. |
OPS-paidassa ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä pelannut Sasa Jovovic onnistui heti
maalinteossa. Montenegrolaishyökkääjä survoi OPS-kippari Iiro Vandellin ja Juuso Kemppaisen
petaaman tilanteen maalin edestä verkkoon. OPS oli onnekas päästessään tauolle
johtoasemassa. Juho Keskinen nollasi Ilveksen avausjakson parhaan maalipaikan
tuplatorjunnallaan – ensin ”Jupi” koppasi Jonne
Hjelmin läpiajon ja kauhoi kontiltaan Kalle Multasen yrityksen. Tämän lisäksi maalipörssin kärkinimi, Multanen
nosti pallon kertaalleen ylärimaan ja Keskinen torppasi aivan jakson lopussa Zolameson
läpiajon haamutorjunnallaan.
– Nähtiin kaksi taistelevaa joukkuetta puolentoista tunnin ajan. Yksi nukahdus
tai virhe omassa päässä ja OPS teki siitä maalin. Kesti kauan ennen kuin me
saimme tasoituksen, vaikka olihan meillä paikkoja, hyviäkin, mutta tänään saatiin
vain yksi tehtyä. Tietyllä tavalla olen tyytyväinen joukkueen yrittämiseen,
Ilves-luotsi Mika Malinen kertasi
iltaa.
– Oltiin pitkään takaa-ajajana ja paineet nousivat meille. Hyvä, että saatiin
edes se yksi rutistettua, hän lisäsi.
Sasa Jovovic juhlii 1 - 0-osumaansa Aleksi Autin ja Juuso Kemppaisen kanssa. Vasemmalla toinen debytantti Dorde Vojvodic. |
Poikkipuu kolahti myös Ilveksen päädyssä. Elijah Christopher oli erittäin
lähellä viedä OPS:n jo kahden maalin johtoon heti toisen puolikkaan alussa, mutta
Ilves-vahti Gustav Långbacka sai torjuttua nigerialaisen viuhuvan kudin
yläriman kautta kulmapotkuksi. Jakson vanhetessa ote kääntyi Ilvekselle. Vierasmaali
leijui pitkään ilmassa, mutta toisaalta myös OPS rakensi viime minuuteille asti
vaarallisia tilanteita.
Iiro Vandell kantoi kapteenin nauhaa hihassaan, kun kaikki kolme kauden alussa kapteenistoon valittua pelaajaa (Koponen, Räisänen ja Jibrin) olivat poissa sunnuntai-illan ottelusta. |
Keskinen joutui antautumaan vain Jonne Hjelmille, joka pääsi sijoittamaan pallon boksista
takanurkkaan 86. minuutilla. Heti tasoituksen jälkeen Iiro Vandell ohjasi toisessa päässä Ramirezin lähettämän vapaapotkun
tolppaan. Yleisö sai haukkoa happea tapahtumarikkaan illan viime sekunneille
asti, kun Juho Keskinen peitti syöksyllään lisäajalla Valtteri Uimosen avopaikan.
OPS – Ilves 1 – 1 (1 – 0)
1 – 0 Sasa Jovovic (Juuso Kemppainen) 24 min.
1 – 1 Jonne Hjelm 86 min.
Veikkauspörssipisteet
3 Juho Keskinen (OPS)
2 Dorde Vojvodic (OPS)
1 Sasa Jovovic (OPS)
Rönkä-voimapelaajasarvet
3 Juho Keskinen
2 Iiro Vandell
1 Eelis Koskinen
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)