29.08.2013
Sasa Jovovic aloittanut tehokkaasti - heiluuko verkko Vantaalla?

Kuuden pisteen ottelu. Siitä on todellakin kysymys lauantaina, kun Oulun Palloseura
matkustaa vedenjakajaotteluun Vantaan Pallokerho-35:n vieraaksi. OPS:n seitsemän
voitotonta peliä on ajanut joukkueen yhä lähemmäksi putoamisviivaa. Lauantain
vastustaja PK-35 on tasapisteissä OPS:n kanssa. Molemmat ovat toistaiseksi kuivilla
21 pisteellä, mutta Joensuun Jippo hengittää niskaan vain kahden pisteen päässä
(19) ennen AC Kajaania (14 pistettä). Toisaalta matka on lyhyt jopa viiden kärkeen.
OPS:n riveissä on ollut paljon vaihtuvuutta elokuun aikana ja muutoksia on
luvassa myös Vantaalla. Loppukauden permanentti alkaa pikku hiljaa loksahdella
uomiinsa ja uudet pelaajat hitsautua osaksi joukkuetta. Yksi isolla
henkilökohtaisella panoksella Palloseuran talkoisiin osallistunut uusi kasvo on
kauan etsitty maalinsylkijä Sasa Jovovic (kuvassa).
Serbitaustainen kärki on osunut neljässä ottelussa kolme kertaa ja mies on syystäkin
tyytyväinen starttiinsa.
– Tähän asti on mennyt ihan ok. Olen tehnyt neljässä pelissä kolme maalia,
joten alku OPS:ssa tuntuu ihan hyvältä, mutta joukkueena esiintyminen on ollut
pettymys, Sasa Jovovic muotoilee.
Tehokkaasti viimeistelleen hyökkääjän bisnes on myös jatkossa maalinteko.
– Yritän parhaani joukkueen eteen omassa työssäni eli tehdä lisää maaleja, hän
suuntaa.
OPS lähtee hakeman Vantaalle kauden kolmatta voittoa PK:sta. Viimeksi OPS
voitti ISS-stadionilla maalijuhlissa 2 – 3 ja Raatissa OPS oli parempi 2 – 0.
Jovovic uskoo lauantain olevan todella kova koitos.
– Se tulee olemaan kova ottelu ja kova taistelu kentän jokaisesta metristä.
Voitamme sen olemalla yhä parempia ja parempia joukkueena sekä antamalla
kaikkemme joukkuekavereiden eteen. Emme pelaa tällä hetkellä meidän parasta
mahdollista jalkapalloa, mutta olen varma, että tulemme parantamaan peliä.
Ilmapiiri pukukopissa ja kentällä on hyvä.
Kahden
siskonsa kanssa varttunut serbi on pelannut kasvattajaseurassaan FK Borac Cácákin
Akatemiassa kymmenen vuotta. Ammattilaisuralle mahtuu tämän lisäksi useita
montenegrolaisseuroja: FK Tekstilac, FK Jedinstvo, FK Jezero Plav, FK Rudar
Pljevlja, Grbalj Radanovici ja viimeisimpänä Mornar Bar. Mornar Barissa 27-vuotias kärki
teki 13 ottelussa kuusi maalia.
– Parhaimpana muistona tähän mennessä on tuplamestaruus FC
Rudar Pljevljassa neljä vuotta sitten, Jovovic mainitsee.
Eelis Koskinen ja Sasa Jovovic tuulettavat avausmaalia OPS - FC Viikingit ottelussa. |
Pitkään poissaolleet OPS-jyrät Juhani Koponen
ja Juha-Matti Huovinen lähestyvät
hiljalleen pelikuntoa, mutta lauantai voi tulla liian nopeasti kaksikon
kannalta. Puujalkaa parantelevan Iiro
Vandellin pelikunto selviää lähempänä ottelupäivää. OPS ei jatka Sasa Kolicin ja Carlos Sorianon sopimuksia koeajan jälkeen, joten he eivät ole Palloseuran
mukana Vantaalla. Lawrence Chiedozie
sovittaa pelikieltoa.
PK-35:n
kokoonpanosta puuttuvat loukkaantumisten takia Kalle Sorja ja Petri Oravainen.
Poissa ovat myös pelikieltoa istuva Ymer
Xhaferi, Kakkoseen lainatut Riku Selander
ja Kalle Kärki sekä kotimaassaan
majaileva Karim Benounes. Pientä
tälliä paranteleva Kim Raimi on
kysymysmerkki.
OPS:n vahvuuteen on saapunut vielä kaksi uutta pelaajaa koeajalle.
Englantilaisen keskikenttäpelaaja Jake
Rosen siirto on vielä vaiheessa, mutta yhdelle pidempään OPS:n mukana
harjoitelleelle pelaajalle on saatu pelilupa. Kuka hän on? Katso vastaus juuri avatulta OPS:n Twitter-tililtä tai Facebookista.
Seuraa OPS:aa Twitterissä: https://twitter.com/oulunpalloseura
Seuraa OPS:aa Facebookissa: https://www.facebook.com/oulunpalloseura
PK-35 – OPS lauantaina 31.8. kello 16.00
Vantaa.
(Toimitus)