26.06.2014
OPS ja YPA jälleen pistejakoon
Sekä Oulun Palloseura että FC YPA pääsivät pienen tauon jälkeen takaisin pisteille
torstai-illan kamppailussa. Tasapeli jäi kirvelemään etenkin kotijoukkueen
leirissä, sillä toisen jakson alun myllytyksen aikana OPS hukkasi
puolenkymmentä hyvää maalipaikkaa.
– Tasapeli ei tyydytä. Meidän pitäisi alkaa voittamaan näitä pelejä. Meillä oli
omat paikat, mutta hyökkäyspeli oli tehotonta. Oli monta vetopaikkaa, OPS:n
valmentaja Ari Koski harmitteli.
Kaiken kukkuraksi linjattomasti koko pelin puhaltanut erotuomari Niklas Kankkonen jätti viheltämättä
OPS:lle niin selvän rangaistuspotkun kuin rankkari vain koskaan voi olla. FC YPA:n
serbitoppari Radojko Colovic työnsi avausjakson
lopulla kaksinkäsin läpiajossa olleen Matias
Juntusen selästä nurin. Colovicin rike oli niin selvä, että mies itsekin pahoitteli, ettei tilanteesta tullut rankkaria. Pilkun lisäksi tilanteesta olisi ollut paikallaan punainen lappu, joten pelin kulku olisi varmasti muuttunut radikaalisti. Kaikkien
paikallaolijoiden ihmetykseksi pilli ei kuitenkaan soinut.
– Pilkun ois voinut puhaltaa, Koski manasi.
"Shrek" puski pallon kauniilla kaarella takanurkkaan tästä tilanteesta. |
Palloseuran leirissä kannattaa miettiä tuomaritoimintaa suuremmin joukkueen omaa takkuilevaa hyökkäyspeliä. OPS on jäänyt tällä kaudella jo viidesti tasapeliin ottelussa, joka olisi ollut täysin voitettavissa paremmalla viimeistelyllä. Reginal Richardson puski OPS:n illan ainoaksi jääneen maalin Matias Juntusen lähettämästä kulmapotkusta 70. minuutilla. YPA:n tasoitus nähtiin kahdeksan minuuttia myöhemmin, kun vaihdosta sisään tullut Jarmo Junno esitti upea
kaukolaukauksen. Tasapeli oli vähällä lipua Palloseuran käsistä lisäajalla,
mutta OPS:n maalia vartioinut Juho
Keskinen oli mies paikallaan.
– Onnesi meillä on kaksi hyvää veskaria, Koski kehui.
Hyviä torjuntoja nähtiin myös YPA-vahti Juuso
Kevarilta varsinkin Palloseuran toisen jakson alun painostuksen aikana.
OPS:n seuraava ottelu on jo sunnuntaina TP-47:n vieraana Torniossa.
OPS – FC YPA 1 – 1 (0 – 0)
1 – 0 Reginal Richardson (Matias Juntunen) 70 min.
1 – 1 Jarmo Junno 78 min.
Veikkauspörssipisteet
3 Reginal Richardson (OPS)
2 Jani Sarajärvi (FC YPA)
1 Juho Keskinen (OPS)
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)