29.08.2014
Kauden päätösderby Raatissa lauantaina
Kauden viimeinen paikallisottelu Oulun Palloseuran ja Oulun Luistinseuran
välillä pelataan lauantaina 30.8. kello 16.00 alkaen Raatin Stadionilla.
Tapahtumaan odotetaan paljon yleisöä, joten ottelu pelataan muista OPS:n
kotiotteluista poiketen paremmissa puitteissa Raatissa.
Joukkueet lähtevät derbyyn täysin eri lähtökohdista. Kuuden viime ottelun
seurantajakso on tuonut Palloseuralle kymmenen pistettä ja Luistinseuralle vain
yhden. Se piste tuli viime kierroksella JBK:n vieraana.
OLS:aa uhkaa putoaminen takaisin Kolmoseen. Jokaisen Kakkosen lohkon kaksi huonoiten
sijoittunutta joukkuetta tippuvat Kolmoseen ensi kaudeksi. OLS:n peikkona
vaanii vielä lisäputoaja, joka tulee olemaan kaikkien Kakkosen lohkojen
huonoin sijalle kahdeksan sijoittunut joukkue. Naapuriseuralla on
matkaa sarjan kahdeksannelle sijalle peräti seitsemän pinnaa – sen ylemmäksi
OLS:lla ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia. Kakkosen lohkoista juuri
pohjoislohkon häntäpää on kerännyt vähiten pinnoja suhteessa muihin lohkoihin,
joten vaikuttaa siltä, että pohjoisen lohkosta putoaa myös se yksi ylimääräinen
joukkue. Tätä taustaa vasten OLS:n tilanne on hankala. Keltapaidat ovat todellisen pakkovoiton edessä derbyssä,
jotta se voisi hinata itsenä vielä JBK:n ohi kahdeksanneksi. OLS on kerännyt 10
sarjapinnaa. OPS:lla on niitä on 30.
Palloseuran tilanne on helpompi, vaikka joukkueen nousutavoite ei toteutunutkaan tällä
erää. OPS on turvallisesti sarjan keskikastissa. Lopullinen
sarjasijoitus löytynee sijojen 3 – 7 välistä. Kun katsotaan OPS:n ja OLS:n
kauden keskinäisiä taistoja, on lauantaina panoksena myös keskinäisten
otteluiden herruus. OLS yllätti kauden avausderbyssä OPS:n maalein 0 – 1 ja OPS
voitti keskikesän maali-ilottelun luvuin 3 – 4.
OPS on purkanut neljän brasilialaispelaajansa (Rafael Pereira, Jean
Palmeira, Marcos Rhoden ja Hudson Soares) sopimukset. Brassien
tilalle Palloseura nostaa kokoonpanoon omia junioripelaajiaan, jotka saavat
arvokasta kokemusta miesten peleistä loppukauden ajan. Alex Arinze vapautuu derbyyn pelikiellosta.
OPS – OLS lauantaina 30.8. kello 16.00,
Raatin Stadionilla. Tervetuloa!
PÄÄSYLIPUT:
10 € (aikuiset)
5 € (lapset 7-16.v, opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät, veteraanit)
Alle 7-vuotiaat
ilmaiseksi
Palloliiton toimitsijakortilla ilmainen
sisäänpääsy
Alennuksiin oikeuttavat
todistukset esitettävä portilla
Huom! Pankkikortti ei käy maksuvälineenä
>> Lipunmyynti
(Toimitus)