02.05.2015
Alun maalit siivittivät voittoon Pietarsaaressa
Kauden ensimmäinen täysi pistepotti lähti Oulun Palloseuran matkaan
Pietarsaaresta maalein 1 – 2 kauden toisessa ottelussa. Vierailijat ratkaisivat
pelin jo kymmenessä minuutissa.
– Otettiin heti ylhäältä asti kiinni ja tila pois JBK:lta. Se puri totaalisesti ja
saimme heti alkuun kaksi maalia. Ensimmäinen puoliaika oli loistava ja prässi
toimi hyvin. Toisella puoliajalla teimme hetkittäin pelin itsellemme vaikeaksi
ja peli tasoittui. Viimeisen vartin ajaksi laitoimme ”kaupan kiinni”, eikä
JBK:lla ollut enää paikkoja, OPS:n päävalmentaja Erkki Paananen kertasi.
Palloseuralle vihellettiin rangaistuspotku jo neljän minuutin pelin jälkeen.
Paananen kutsui tilannetta ”tuplakaatamiseksi”. Ensin rikottiin Joonas Sohloa ja heti perään Abdul Sesayta – pilli soi
jälkimmäisestä virheestä. Pilkun upotti Matias
Juntunen. Pian tämän jälkeen kelpo ottelun pelanneet nuorukaiset, Belov ja Juuso Kemppainen junailivat
voittomaalin. Belov tarjoili ja Kemppainen paukutti pallon maalivahdin käsien
kautta verkkoon.
OPS-vahti Lauri Rönkkö varmisti
voittomahdollisuudet omalta osaltaan 13 minuutin kohdalla. Rönkkö nollasi
JBK-hyökkääjä Joona Vetelin kahdella
ilmiömäisellä refleksitorjunnalla peräjälkeen. Pietarsaarelaiset kavensit pelin
63. minuutilla kulmapotkusta.
– Tämä oli työvoitto. Ensimmäinen peli oli kyllä pois ajatuksista ja peli ihan
erinäköistä. Tulevaisuudessa on odotettavissa erittäin hyvää pelaamista, kunhan
saadaan vielä muutamia taktisia virheitä karsittua pois, Paananen suuntasi.
OPS isännöi ensi lauantaina Kokkolan GBK:ta Castrénissa.
JBK – OPS 1 – 2 (0 – 2)
0 – 1 Matias Juntunen rp. 4 min.
0 – 2 Juuso Kemppainen (Konstantin Belov) 10 min.
1 – 2 Joakim Häggblom 63 min.
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)