26.07.2015
Karut lukemat mustan vartin myötä
Oulun Palloseuran otteet jatkuvat yhtä epätasaisina kuin kauden tähän asti, kuten OPS-luotsi Erkki Paananen kiteytti raskaan kotimatkan alkaessa Kokkolasta kohti kotia.
– Kauden kuva on ollut koko ajan se, että on kaksi kohtuupeliä ja sitten yksi huono. Tämä oli nyt se huono.
Kokkolassa nähtiin maalijuhlat, kuten OPS:n ja KPV:n edellisessäkin kohtaamisessa, mutta nyt maalinteossa onnistui vain KPV ja peli päättyi karuin 5–0-lukemiin.
Paananen näki hyvää joukkueen otteissa ottelun alussa. Sitten KPV meni johtoon ja tapahtui jotain selittämätöntä. Palloseuran selkärangasta kuului napsahdus ja isännät takoivat toisen puoliajan alkuun reilussa vartissa neljä maalia lisää – osin OPS-puolustuksen karkeiden virheiden avittamana.
– Ensimmäinen 38 minuuttia oli ihan täysin meidän peli ja oli muutama paikka tehdä maali. Kylmä totuus on se, että jos et itse tee maalia näissä peleissä paikoista, niin vastustaja tekee. Tauolla koetin painottaa, että te ette ole noin huonoja. Nyt ei voi kuin miettiä syntyjä syviä, että mistä tällainen murtuminen johtui, Paananen kertoo.
Kotiin päästyä valmentajilla ja pelaajilla onkin Paanasen mukaan peiliin katsomisen paikka. Siitä alkaa valmistautuminen kohti sunnuntaita, jolloin OPS suuntaa Ylivieskaan lohkokärki FC YPA:n vieraaksi.
– Kuusi päivää on aikaa koota itsemme parempaan peliesitykseen.
KPV – OPS 5 – 0 (1 – 0)
1 – 0 Bright Ihionu 38 min.
2 – 0 Petteri Jokihaara 47 min.
3 – 0 Yankuba Ceesay 53 min.
4 – 0 Aki Sipilä 57 min.
5 – 0 Bright Ihionu 65 min.
Veikkauspörssipisteet
3 Matthew Mendy (KPV)
2 Petteri Jokihaara (KPV)
1 Aki Sipilä (KPV)
(Toimitus)