23.08.2015
OPS:lle helpottava voitto
Voitto maistui tällä kertaa erityisen hyvältä, sillä Oulun Palloseuralla oli
takanaan peräti viisi voitotonta ottelua ennen pyhäiltaa. Oululaisten taisteluilme GBK:ta vastaan oli kauden parasta
ja se oli suurin tekijä voiton takana.
– Mukava päästä vihdoin voiton makuun. Nyt saimme runnottua ne tarvittavat
maalit. Yksilötasolla erittäin helpottava voitto ja joukkueena pääsemme karkuun
kuumotusviivaa. Uskon, että tämä voitto rentouttaa loppukautta huomattavasti, ottelun avausmaalin iskenyt Joonas Sohlo kuvaili.
Joonas Sohlo runnoi avausmaalin kulmapotkusta vartin kohdalla. OPS kasvatti voiton myötä eron putoamisviivaan kahdeksaan pisteeseen. Sarjataulukossa OPS nousi Santa Clausin ohi viidenneksi. |
Palloseura aloitti pelin todella väkevästi. Avausmaali nähtiin sinisten viidennestä
kulmapotkusta vartin kohdalla. Matias Juntunen tarjoili ja Sohlo rouhi pallon
etutolpalta maalin kattoon. Kahden maalin taukojohto jäi senteistä kiinni, kun Ivica Milutinovic kilautti pallon avausjakson
lopulla vaparista ylärimaan. Viihdyttävä ottelu pelattiin helteisessä säässä,
mikä sopi hyvin yleisölle, mutta pelaajille kuumuus tuotti vaikeuksia.
– Ensimmäisen puoliajan jälkeen tuntui kuin olisi pelattu koko peli, Sohlo
heitti.
Toisen jakson alkupuolella näytti hetken siltä, että GBK vääntää pelin
tasoihin. Raitapaidoilla oli vahva ote oikeastaan ensimmäisen puoliajan lopusta
tunnin kohdalle, mutta OPS-puolustus kesti maalivahti Lauri Rönkön johdolla. Monta kertaa tällä kaudella OPS:n ote on
livennyt voitosta juuri toisen jakson lopulla, mutta ei tällä kertaa. Keithy Simpson ”tappoi” pelin
riistettyään pallon itselleen ja kirmattuaan sitä myöten läpiajoon 69. minuutilla.
Ensimmäinen yritys jäi vielä GBK-vahti Olli
Nylundin jalkoihin, mutta paalupallon ”Keke” painoi maaliin asti.
Keithy Simpson 2 - 0. |
GBK hätyytteli Palloseuran voittoa aivan ottelun loppuhetkillä vihellystä
rangaistuspotkusta, jonka Miika
Hohenthal upotti verkkoon. OPS tylsytti GBK:n kirin lopullisesti pitämällä pallon
lisäajalla hyökkäyspään kulmissa. Loppuvihellyksen soitua OPS:n
valmennusvastuuta kantava Miika Juntunen
oli helpottunut mies.
– Joukkue heräsi viimeisellä hetkellä taistelemaan sarjapaikasta.
Nousumahdollisuuksien menettämistä seurasi henkinen romahdus, mutta nyt löytyi
tahtoa taistella. Tulosta tulee, kun on taisteluilmettä. Meillä oli myös
kevennyt viikko harjoittelun osalta, hän mainitsi.
OPS – GBK 2 – 1 (1 – 0)
1 – 0 Joonas Sohlo (Matias Juntunen) 14 min.
2 – 0 Keithy Simpson 69 min.
2 – 1 Miika Hohenthal rp. 85 min.
Veikkauspörssipisteet
3 Vladimir Nikitovic (OPS)
2 Pekka Räisänen (OPS)
1 Joonas Sohlo (OPS)
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)