19.09.2015
OPS:lla isännän otteet - sarjakärki KPV nurin
Oulun Palloseura näytti lauantaina sen, ettei ennakkoasetelmilla
ole jalkapallossa mitään merkitystä, vaan jokaisessa pelissä
on todistettava tasonsa yhä uudestaan. Lohkoa 22 pisteen erolla OPS:aan nähden
hallinnut Kokkolan Pallo-Veikot pystyi haastamaan oululaiset vain ottelun alussa
ja viimeisellä kympillä. Erityisesti OPS-vahti Juhani Koposen ohittaminen oli vihernutuille hankalaa. Peli olisi
voinut revetä ja viidessä minuutissa, mutta ”Kopo” esitti muutaman
huippupelastuksen, mitkä selvästikin söivät vierailijoita.
– Meidän maalilla on sellainen kaveri, joka hakee melkein jokaisen pallon. Nyt
hän torjui kahdesta metristäkin, ottelun ratkaisijoihin kuulunut Matias Juntunen kiitteli.
Juhani Koponen hallitsi ilmatilaa erityisesti toisen jakson lopussa, kun KPV yritti painaa peliä tasoihin. |
Koposen näyttävin torjunta nähtiin jo kolmen minuutin kohdalla, kun uusvanha OPS-vahti kauhoi suoraan kulmapotkusta lähetetyn puskun aivan yläriman alta. KPV onnistui maalinteossa vain kerran, kun Palloseuran puolustuslinjan kommunikaatio petti kulmurin jälkitilanteessa. Osa puolustajista lähti nostamaan KPV:n pelaajia paitsioon, mutta osa jäi telineisiin. Bright Ihionu kiitti vapaasta tilasta ja puski Pallo-Veikot johtoon 17. minuutilla.
OPS-kapteeni Pekka Räisäsen johtama puolustuslinja tarjosi KPV:lle enimmäkseen vain makuupaikkoja, kuten Kim Palosaari saa tässä huomata. |
Toisella puolikkaalla OPS tuli tasoihin ja meni ohi. Vaihdosta väkevästi
kentälle tullut Juuso Kemppainen ehti
pelata vain kolme minuuttia, kun hän jo iski pallon tolpan kautta maaliin Matias
Juntusen seinäsyötöstä. Juntunen ampui OPS:n voittomaalin pilkulta kymmenen
minuuttia myöhemmin. Loppu oli puolustustaistelua, josta oululaispakit
selvisivät voittajina.
– Joka jätkä jätti kentälle sen, mitä oli annettavana ja enemmänkin.
Taistelutahto, kurinalaisuus ja teimme kentällä sen, mitä sovittiin, Juntunen luetteli
voiton syitä.
Kolmen pinnan myötä OPS vankisteli asemiaan sarjanelosena. Ensi sunnuntaina OPS
isännöi Castrénissa lohkon toista voittajakandidaattia, FC YPA:aa.
Matias Juntunen ja Joonas Sohlo juhlivat voittomaalia. |
OPS – KPV 2 – 1 (0 – 1)
0 – 1 Bright Ihionu 17 min.
1 – 1 Juuso Kemppainen (Matias Juntunen) 69 min.
2 – 1 Matias Juntunen rp. 78 min.
Veikkauspörssipisteet
3 Juhani Koponen (OPS)
2 Juuso Kemppainen (OPS)
1 Matias Juntunen (OPS)
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)