09.05.2009
OPS - FCJ Blackbird 2 - 0 (1 - 0)
Oulun Palloseura otti kolmannen peräkkäisen voittonsa kauden alkuun. Lauantai-iltapäivän
pelissä OPS piti palloa sivistyneen arvauksen mukaan noin 85 prosenttia
peliajasta eikä vierasjoukkueella ollut sanansijaa koko ottelussa. Antti Alakuljun työt OPS-maalilla
jäivät muutaman keskityksen poimintaan ja maalipotkujen antamiseen.
FCJ:n maaliverkko olisi voinut vuotaa helposti viidenkin maalin edestä, mutta
maalivahti Sami Myllymäen varmat
otteet ja OPS:n tehoton viimeistely tarkoitti kahta maalia vesisateen kastelemalla kentällä.
Anzor Kaladze kikkaili ottelun avausmaalin FCJ Blackbirdin puolustuksen haroessa tyhjää. |
Kotijoukkue meni johtoon yritteliäällä pelituulella olleen Anzor Kaladzen hienon yksilösuorituksen päätteeksi. Kaladze sai pallon boksiin, jossa hän tarjosi kahvit muutamalle jyväskyläläispakille ja maalivahti Myllymäelle. Georgialaispelaaja laittoi pallon lopulta tyhjään verkkoon. Vielä ennen taukovihellystä OPS-puolustaja Iiro Vandell puski hyvin kohti takanurkkaa, mutta Myllymäen huipputorjunta piti lukemat siedettävinä.
- Ensimmäisellä
puoliajalla päästiin johtoon, mutta meillä ei ollut tarpeeksi liikettä
kentällä. Toisella jaksolla liike oli parempaa, mutta meillä oli vaikeuksia
murtaa heidän paitsioansaa. Pelasimme liian vaikeasti, emmekä muistaneet, että
yksikertainen peli on helpompaa, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio kertasi.
Toisella puoliajalla OPS:n hyökkäyksissä oli enemmän yritystä ja palkinto
seisoi heti jakson alussa. Reisivammastaan toipunut Teimuraz Varduashvili vapautti Kaladzen tekopaikkaan pitkällä
syötöllä ja Kaladze tarjoili vielä hyvin tilannetta seuranneelle Mika Hautalalle, joka pani pallon
lopulta tyhjänä ammottaneeseen FCJ-maaliin. Maali oli Hautalalle jo kauden
neljäs.
Iiro Vandell on lunastanut hyvillä otteillaan paikan OPS:n avauskokoonpanossa. |
Isäntien maha täyttyi kahdesta osumasta ja FCJ pääsi ottelun lopussa paremmin peliin
mukaan. Anzor Kaladzella oli vielä muutama maukas tekopaikka yhdessä Luis Vanderlein
kanssa, mutta viimeinen huolellisuus rangaistusalueen sisällä puuttui.
- Voitto ja kolme pistettä ovat tärkeimmät. Positiivinen asia on myös se, että meidän puolustus piti nollan, Antonio listasi, mutta muistutti samalla, että OPS:n pelissä on vielä paljon parannettavaa ensi sunnuntain Seinäjoen vierailua ajatellen.
Ottelukooste:
Maalit:
1 - 0 Anzor Kaladze 37 min.
2 - 0 Mika Hautala 48 min.
(Toimitus)