11.06.2009
Tyylipuhdas voitto, Norrvalla FF - OPS 0 - 5 (0 - 2)
- Alussa oli vaikeaa. Meillä oli yksi ylärima, mutta sitten
peli kaatui, kun pelaajien väliset etäisyydet venyivät liian pitkiksi.
Norrvalla sai pari pahaa paikkaa, mutta he epäonnistuivat niissä, OPS:n
päävalmentaja Luiz Antonio kertasi
ottelun käännekohtaa.
Loistavia otteita koko kauden ajan esittänyt Luis Vanderlei (kuvassa) oli jälleen kahden maalin mies. Brassi tykitti illan
avausmaalin noin 35 metristä, mikä tarkoittaa luonnollisestikin varsin komeaa
osumaa. Matias Juntunen osui vielä
juuri ennen taukovihellystä ja Norrvalla oli käytännössä lyöty.
- Toisella jaksolla meillä ei ollut ongelmia, Antonio vahvisti.
Augustine Jibrin iski kauden
kolmannen maalinsa, kun toista puoliaikaa oli pelattu reilu kymmenen minuuttia.
Tilanne lähti Luis Vanderlein antamasta kulmapotkusta, jonka Marko Kivilä jatkoi Jibrinille ja hän
pussitti vierailijoiden kolmannen osuman. Myös OPS:n 0 - 4 osuma oli kaunista
katseltavaa. Luis Vanderlei tykitti Kivilän jakaman ristipallon suoraan ilmasta
maaliin. OPS iski illan viimeisen niitin pari minuuttia ennen päätösvihellystä.
Mika Hautala päätti puolustuksesta
asti rakennetun hienon sommitelman maalipuiden väliin. Osuma oli Hautalan
kauden kuudes.
Otteluohjelma kertoo, että OPS:n seuraava ottelu on vasta kahden viikon
kuluttua, kun Oulun Luistinseura isännöi kauden ensimmäistä derbyä Castrenissa.
Sarjatauon OPS käyttää lomaillen ja harjoitellen.
- Pojat jäävät nyt lomalle. Jokaisella on omat ohjeet, miten pitää harjoitella.
Lisäksi minä olen joka päivä Heinäpäässä niitä pelaajia varten, jotka haluavat
harjoitella siellä. Meidän pelaajat ovat ammattilaisia ja he tietävät, miten
tämä hyvä draivi saadaan pidettyä sarjatauon yli, Antonio kertoo.
- Tärkeintä on vain keskittyä omaan tekemiseen eikä katsella mikä
sarjataulukossa on tilanne. Vain oma tekeminen ratkaisee, hän ohjeistaa.
Maalit:
0 - 1 Luis Vanderlei 41 min.
0 - 2 Matias Juntunen 45 min.
0 - 3 Augustine Jibrin 57 min.
0 - 4 Luis Vanderlei 82 min.
0 - 5 Mika Hautala 88 min.
Ottelupöytäkirja
(Toimitus)