10.10.2009
OPS:n brasilialaispelaajat voiton takuumiehinä
Sarjanousija Oulun Palloseura hitsautui kauden edetessä ennen kaikkea yhtenäiseksi joukkueeksi, joka piti hauskaa kentällä ja takoi samalla jäätävää tulosta tilastoihin. Ottelun pöytäkirjaan merkitään kuitenkin yksilöiden nimiä maalisarakkeisiin ja perjantain derbyssä sinne kirjattiin kolmen brasilialaispelaajan nimet. Maalintekijöiden lisäksi pöytäkirjaan voisi kirjata koko joukkueen ja ennen kaikkea sen päävalmentaja Luiz Antonion, jonka laatima taktiikka upposi perjantaina FC Oulun Palloon kuin veitsi voihin.
- Aloitimme hermostuneesti ja OPA hallitsi ensimmäiset 10 - 15 minuuttia ja minäkin ihmettelin penkillä, että mitähän tapahtuu. Tänään todistettiin, että C-lohkossa piti tehdä kovasti töitä ja olisin toivonut molemmille joukkueille nousua, Antonio summasi pelin jälkeen.
- Tämä oli niin loistava ja tiukka kausi. Viimeiset kahdeksan peliä me laskimme, että voimme pelata korkeintaan kaksi tasapeliä, mutta ei enempää. Oli lähellä, että itseluottamus kaatuu, mutta me tiedettiin, että kaikki on mahdollista. Välillä meillä kävi onnikin, mutta pojat ovat tehneet todella kovasti töitä, hän jatkoi.
Kauden alla sekavassa tilanteessa olleen OPS:n peräsimeen vain kaksi viikkoa ennen sarja-avausta tarttunut Antonio luotsasi joukkueen yhdessä aisaparinsa Erkki Paanasen ja manageri Miika Juntusen kanssa hurjaan lentoon. Myös C-lohkon kakkoseksi jäänyt FC OPA ansaitsee hatun noston todella hienosta työstä, sillä 20 voittoa 26 mahdollisesta on todella kova suoritus ja myös naapuriseura olisi ansainnut enemmän. Pelinhenki on kuitenkin sen verran raaka, että vain lohkovoittajat nousivat Kakkosen kolmesta lohkosta. Uskomatonta, mutta 63 pinnaa ei riittänyt C-lohkon voittoon, samalla, kun A- ja B-lohkosta noustaan reilulla 50 pisteellä.
Riemu repeää, kun Paulo Perreira on puskenut ottelun avausmaalin. |
Heti perjantai-illan ottelun alussa OPS-vahti Antti Alakulju todisti yli 2300-päiselle oululaisyleisölle olevansa suurten pelien maalivahti. Alakulju torjui Vesa Järvitalon puskun lähietäisyydeltä ja FC OPA:n sijasta OPS sai iskeä elintärkeän avausmaalin paikalliskamppailussa. Kentän kuningas Anzori Kaladze harhautti laidassa kaksi OPA-puolustajaa ja keskitti kentän keisarille Paulo Perreiralle, joka puski 0 - 1 lukemat 20 minuutin pelin jälkeen. Perreiran pelisuorituksessa oli ihailtavaa maalin lisäksi FC OPA:n pahimman syömähampaan, Janne Mahlakaarron pimentäminen tiukalla ja kurinalaisella vartioinnilla. Kymmenen juostua kilometriä ei varmasti riitä Perreiran illassa, sillä sen verran rajusti brassi paiski töitä voiton eteen.
- Oli tiukka ottelu, jossa oli paljon kaksinkamppailuja. OPS pelasi vahvalla asenteella alusta asti ja halusi voittaa. Janne Mahlakaarto oli vaikea pidettävä, sillä hän on todella taitava. Jouduin itse tekemään kovasti töitä, Perreira totesi.
Toisen jakson alussa Anzori Kaladze murtautui jälleen vasemmalta reunalta sisään ja tällä kertaa georgialaisen keskityksen tykitti suoraan ilmasta maaliin Luis Vanderlei. 80 minuutin pelin jälkeen debyyttiotteluaan OPS-paidassa viilettänyt Valmir Alves De Oliveira iski vierasjoukkueen kolmannen osuman. Tilanne lähti Matias Juntusen ja Alex Arinzen hienosta yhteistyöstä keskialueella. Vain hetkeä aikaisemmin OPS-kapteeni Heikki Marjeta poistui kentältä toisen varoituksen myötä ja Palloseura pelasi vajaamiehisenä ottelun lopun.
Oliveira onnistui maalinteossa debyyttiottelussaan. |
Kolmen maalin johto ei kuitenkaan lannistanut isäntiä, vaan OPA loi jatkuvasti
vaarallisia hyökkäyksiä ja pisti painetta väsyneisiin OPS-puolustajiin. Pallo
kilahti kertaalleen OPS-maalin ylärimaan ja naapuriseuran hyökkääjät tuhlasivat
tukun oivia maalipaikkoja.
- Me pantiin kaikki peliin, mitä oli. En osaa sano, olisimmeko voineet tehdä jotain toisin. Meillä oli omat maalipaikkamme, mutta OPS käytti omat hyväkseen, me emme. Janne Mahlakaarto ja Dritan Stafsula pelattiin todella hyvin pois pelistä ja OPS puolusti meidän avainpelaajia helvetin hyvin ja kurinalaisesti, FC OPA:n päävalmentaja Jyrki Kylmälä tunnusti.
Vihdoin Vesa Järvitalon kääntölaukaus rikkoi Alakuljun nollapelin lisäajalla. Aika tiimalasissa valui kuitenkin OPS:n hyväksi ja pian kavennusosuman jälkeen erotuomarin pilli käynnisti Palloseuran nousujuhlat, jotka kuuluivat myöhään yöhön pitkin Oulun katuja.
- Nyt on aivan mahtavat tunnelmat. Pitää kiittää yläkerran
setää (Jumala), valmennusjohtoa ja seurajohtoa. Joukkue oli aivan mahtava ja
viimeiset kahdeksan ottelua ovat olleet meille finaaleja. Tämä oli yhdeksäs ja
meillä ei ollut epäilystäkään, ettemmekö voittaisi, OPS:n nuorisokaartiin
kuuluva Matias Juntunen kertoi.
Kaikkensa OPS-puolustuksen keskustassa yhdessä Nikola Markovicin kanssa antanut Augustine Jibrin oli väsynyt, mutta helpottunut mies pelin
ratkettua.
- Tein jotain loistavaa itselleni ja joukkueelle. Nostimme
OPS:n sinne, minne se kuuluu ja olen todella onnellinen, että teimme yhdessä
tämän joukkueen kanssa jotain suurta. Minulla on tietty rooli joukkueessa ja
annoin siinä kaikkeni tänään, Jibrin tunnusti.
Katso tunnelmalliset sarjanousukuvat
Maalit:
0 - 1 Paulo Perreira 20 min.
0 - 2 Luis Vanderlei 53 min.
0 - 3 Oliveira 80 min.
1 - 3 Vesa Järvitalo 90 min.
(Toimitus)