13.03.2010
KPV vei voiton
Palloseura ei pystynyt nousemaan takaa-ajoasemasta Kokkolan Palloveikkojen ohi,
vaan harjoitusottelun voitto matkasi Kokkolaan. Tappio oli OPS:n
harjoituskauden ensimmäinen. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä aina
päätösvihellykseen asti ja molemmilla joukkueilla oli tukku hyviä
maalipaikkoja.
- Pitkästä aikaa tappio, mutta kokonaisuus oli hyvä. Toisella jaksolla
tappelimme hyvin, olimme aggressiivisia ja painoimme päälle, mutta emme saaneet
tasoitusta. Meillä oli hyviä erikoistilanteita, mutta tänään ei mennyt. Olen
puhunut pelaajille, että aina ei voi onnistua erikoistilanteissa, vaan pitää
pystyä rakentamaan maaleja myös pelitilanteista, OPS-luotsi Luiz Antonio eritteli.
Tom Melarti sai vartin pelin jälkeen
pitkän syötön omasta päästä, josta mies kirmasi läpiajoon ja nosti pallon
tyylikkäästi yli OPS-vahti Oskari
Forsmanin. OPS oli heti perään lähellä tasoitusta, mutta Luis Vanderlein vapaapotku ei aivan
uponnut. Pian tämän jälkeen KPV oli lähellä lisätä johtoaan, mutta Juha-Pekka Juvonen siivosi pallon
maaliviivan tuntumasta väljemmille vesille.
Toisen jakson alussa Oliveiralla
oli loistopaikka tasoittaa ottelu, mutta laukaus painui tolppaa hipoen ohi
maalin. Niko Heiskasen (kuvassa) tykin
KPV-vahti onnistui torjumaan. Vierailijat saivat pallon vielä toisen jakson
lopulla ylärimaan, mutta lisämaaleja ei vauhdikkaassa ottelussa nähty. Luiz
Antonio olisi kaivannut omiltaan maltillisempaa pelaamista loppuhetkillä.
- Vaikka olemme häviöllä, niin ei saa hätäillä. Pelaajien pitää uskaltaa pelata
ja pitää palloa, sillä niin kauan kuin on aikaa, on mahdollisuus, Antonio
paalutti.
Oulun seudun urheiluakatemian mukana Tanskassa hiihtolomaviikon harjoitellut Matias Juntunen huilasi ottelun
katsomossa, Augustine Jibrin
paranteli poskimurtumaansa ja Paulo
Pereira on sivussa heinäkuulle asti jalkavamman vuoksi. OPS:n seuraava
harjoitusottelu on Rovaniemellä RoPS:a vastaan 27.3.
OPS-jp - KPV 0 - 1 (0 - 1)
0 - 1 Tom Melarti 15 min.
OPS:n kokoonpano:
Oskari Forsman (45. Antti Alakulju)
Alex Arinze
Juha-Pekka Juvonen
Iiro Vandell (45. Oliveira)
Niko Heiskanen (82. Miikka Vihavainen)
Marko Kivilä (80. Vili Yrjänä)
Janne Mahlakaarto
Luis Vanderlei (c)
Miika Hosio
Teemu Pähtilä (55. Mikko Väänänen)
Anzor Kaladze
(Toimitus)