30.03.2010
Jo kolmas voitto liigajoukkueesta, nyt kaatui KuPS
OPS väläytti jo kolmannen kerran harjoituskauden aikana osaamistaan
liigajoukkuetta vastaan. Aiemmin ovat kaatuneet AC Oulu ja FF Jaro. Nyt listan jatkoksi liittyi Kuopion Palloseura. KuPS:n
ja OPS:n välinen kovatasoinen
ottelu kääntyi oululaisille reilu kymmenen minuuttia ennen loppua. Matias Juntunen antoi kulmapotkun,
jonka Juha-Pekka Juvonen puski
sisään. OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio
piti voittoa oikeutettuna.
- Molemmat pelasivat jalkapalloa, futista ja uskalsivat pelata. Se on
Veikkausliigan ja Ykkösen ero, että liigassa on enemmän taitoa. Meillä oli tänään
paljon positiivisia asioita hyökkäyspelissä huonon RoPS-ottelun jälkeen. Oli
paljon tilanteita ja tulos oli oikeutettu, Antonio summasi.
- Lopussa KuPS nosti pelaajia ylös ja painosti, mutta me emme tehneet
puolustusvirheitä. Oli hyvä peli meiltä, mutta haluan sanoa, että minä odotan
vielä parempaa, hän jatkoi.
OPS:n mukana esiintyi jälleen varsin pirteästi kaksi A-nuorta. Sami Karjalainen ja Miikka Vihavainen keräsivät kiitosta
Antoniolta. Ottelussa tuli myös postia Jobilta, sillä Marko Kivilä loukkaantui pelissä. Lauantaina RoPS-ottelussa
loukkaantunut Alex Arinze palannee
kentille pääsiäisen jälkeen, kuten koko OPS:n joukkue neljän päivän vapaan
jälkeen.
KuPS - OPS-jp 0 - 1 (0 - 0)
0 - 1 Juha-Pekka Juvonen 77 min.
(Toimitus)