14.05.2010
Komea paluu voittojen tielle
OPS palasi voittokantaan komealla tavalla sarjajohtaja Klubi 04:n kustannuksella muutaman pelin tarpomisen jälkeen. OPS:n iloinen hyökkäyspeli kantoi hedelmää neljän maalin verran, mikä lämmitti OPS:n päävalmentaja Luiz Antonion mieltä.
- Pääsimme takaisin voittojen tielle ja kentällä oli paljon hyviä asioita. Hallitsimme peliä heti alusta lähtien ja varsinkin ensimmäiset 30 minuuttia olivat hyvää peliä, hän totesi.
- Me hallitsimme peliä enemmän, mutta pitää muistaa, ettei Klubi 04:llä ollut paras mahdollinen kokoonpano. Sieltä puuttui paljon pelaajia eikä HJK:sta tullut apuja, Antonio jatkoi.
Matias Juntunen
aloitti maalinteon Helsingissä ampumalla pallon maalinedusruuhkasta sisään
vartin pelin jälkeen. Maali on Juntusen uran ensimmäisen Ykkösen tasolla.
Puolentunnin pelin jälkeen Alex Arinze
teki niin ikään avausmaalinsa Ykkösen tasolla. Nigerialainen sai loistavan
keskityksen Luis Vanderleilta ja Arinze siirsi takatolpalta pallon tyhjään
maaliin. Oma osansa maalista voi ottaa myös Klubi-vahti Tomas Karike, joka arvioi keskityspallon lentoradan väärin.
Toisen jakson alkupuolella oululaisvieraat karkasivat jo kolmen maalin johtoon,
kun ottelun parhaana palkittu Luis Vanderlei tykitti Juntusen
laukauksen paluupallon verkkoon noin seitsemästä metristä. Klubi 04 rikkoi
kuparisen 66 minuutin kohdalla. Alexander
Ring ampui helpohkon maalin 20 metristä ohi OPS-maalia vartioineen Antti Alakuljun. Oululaisvahti pelasi
perjantaina uransa ensimmäisen ottelun miesten Ykkösessä. Hieman kokeneempi
Ykkösen kävijä Miika Hosio
kaunisteli loppunumerot 1 - 4 viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä
vapaapotkusta.
Näin OPS:n mukana Ouluun lensi hikisten pelikamppeiden lisäksi kolme sarjapinnaa. OPS:n seuraava ottelu pelataan lauantaina 22.5. Castrenissa, jonne saapuu vieraaksi FC Hämeenlinna.
- Nyt aloitetaan keskittyminen FC Hämeenlinna otteluun ja meidän pitää pelata samanlainen peli kuin tänään, Antonio viitoitti.
Klubi 04 - OPS-jp 1 - 4 (0 - 2)
0 - 1 Matias Juntunen 15 min.
0 - 2 Alex Arinze (Luis Vanderlei) 32 min.
0 - 3 Luis Vanderlei 58 min.
1 - 3 Alexander Ring 66 min.
1 - 4 Miika Hosio 85 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Luis Vanderlei (OPS-jp)
2 Augustine Jibrin (OPS-jp)
1 Juri Kinnunen (Klubi 04)
(Toimitus)