13.06.2010
Jatkuuko vahva vierasvire Kotkassa?
OPS poikkeaa maanantaina Arto Tolsa -Areenan viheriöllä Kotkassa,
missä sinipaitojen on tarkoitus jatkaa vahvaa vieraspelaamista. Palloseura on harjoitellut
tällä viikolla Heinäpään nurmikentillä Kotkan reissua silmällä pitäen. Maanantain
ottelussa OPS saa takaisin riveihinsä joukkueen kapteeni Janne Mahlakaarron, mikäli reisivamman kanssa ei tule takapakkia.
- KooTeePee tulee päälle kuin raivotautinen koira. Kotkassa on ollut aina
taisteleva ja aggressiivinen porukka, enkä usko, että se olisi muuttunut tänä
vuonna, vaikka he ovat saaneet lisää taitoakin mukaan. Arto Tolsa -Areenalla on
ollut aina hemmetin kiva pelata ja siellä on käynyt yleisöäkin mukavasti,
paljon urallaan nähnyt Mahlakaarto kertoo.
KooTeePeen alkukausi on sujunut mallikkaasti ja kotkalaiset löytyvät
sarjataulukon nelospaikalta kolmen voiton ja kolmen tasapelin saattelemana (12
pistettä). Vain KPV on pystynyt voittamaan kotkalaiset tällä kaudella. OPS on
edelleen sarjassa yhdeksäntenä (9 pistettä). Viime kierroksella Jippo voitti
OPS:n Oulussa maalein 1 - 2 ja samaan aikaan Kotkassa KooTeePee jakoi pisteet
Rovaniemen Palloseuran kanssa. Viime kierroksen tasuri katkaisi KooTeePeen
kolmen ottelun voittoputken. OPS:n kohdalla ei kotitaiasta tai voittoputkista
ole päästy vielä puhumaan, vaikka peli onkin rullannut ajoittain todella hyvin.
- Kotona olemme antaneet jostakin syystä käsittämättömän
helppoja maaleja, mutta kaikki tietävät, että jos pelaamme normaalitasolla eikä
omassa päässä tule isoja hölmöilyjä, niin jokainen vastustaja on voitettavissa
Meidän pitää vain kylmästi ratkoa pelit ja jättää hölmöilyt omassa päässä pois.
Hyökkäyspäässä pitää löytyä päättäväisyyttä ja oikeanlaista aggressiivisuutta,
niin maaleja alkaa tulla, Mahlakaarto ohjeistaa.
OPS-vahti Oskari Forsman palaa maanantaina entiselle kotikentälleen. |
Yksi tärkeimmistä palasista kotkalaisten pelissä on keskikentän raataja Tuomas Kuparinen, jolta löytyy 224
liigapelin kokemus FC Lahdesta, MyPa:sta ja Kuopion Palloseurasta. Hän on myös KooTeePeen
paras maalintekijä alkukauden kahdella osumalla.
KooTeePeen toppari Ken
Jammeh mursi telaluunsa RoPS-ottelussa ja hänen kautensa lienee ohi. Myös
kotkalaisten hyökkäyspää on kokenut kolhuja, kun Beka Tugushi on sivussa pitkään jalkavamman vuoksi ja Tuomas
Kuparinen on kärsinyt olkapäävammasta. Jussi
Kinnaslampi on nostettu joukkueeseen ainakin kahden ottelun ajaksi
paikkaamaan loukkaantumisia. OPS:n sairaslistalla jatkaa brasilialaistrio Luis Vanderlei, Oliveira ja Paulo Pereira.
Kauden alla hankitut nigerialaishyökkääjät Mark Minabor (21)
ja Emmanuel Ikhimhin (20) saapuivat Ouluun lauantai-iltana. Molempien
peliluvat ovat kunnossa, mutta nähtäväksi jää, esiintyvätkö uudet hyökkääjät
tositoimissa vielä Kotkassa.
Janne Mahlakaarron pelaajakortti
Oskari Forsmanin pelaajakortti
(Toimitus)