18.07.2010
Täydet pisteet Mikkelistä
MP - OPS-jp 0 - 2 (0 - 0)
Oulun Palloseura ei antanut sarjajumbo Mikkelin Palloilijoiden yllättää, vaan hyviä vierasotteita läpi kauden esittäneet oululaiset olivat lopulta vahvempia toisen jakson maaleilla.
- Alku oli tasainen ja MP:llä oli ottelun ensimmäinen vaarallinen maalipaikka kulmapotkusta. Sen jälkeen Emmanuel Ikhimhinillä oli kaksi maalipaikkaa, mutta hän ei onnistunut. Me hallitsimme peliä enemmän ja toisella jaksolla muutimme taktiikkaa ja vaihdoimme miehiä. Tällä kertaa se onnistui, OPS:n päävalmentaja Luiz Antonio kertasi.
Kolmen sarjapisteen lisäksi Antonio oli erityisen tyytyväinen puolustuspeliin,
joka tukki vastustajan kaikki yritykset toisen kerran tällä kaudella.
Edellisen kerran OPS:n maali pysyi koskemattomana kauden avausottelussa TPV:tä
vastaan.
- Tämä oli ilman muuta hyvä juttu. Ajatella, että 13 ottelua
pelattuna ja meillä on vain kaksi nollapeliä. Meidän puolustus ei ole ollut
kovin hyvä, mutta tänään puolustimme kurinalaisesti. "Juice" (Juha-Pekka
Juvonen) oli vahva ja "Austin" (Augustine Jibrin) myös, vaikka hänelle sattui
muutama virhekin.
Luis Vanderlei aloitti maalinteon 60
minuutin tahkoamisen jälkeen. Brassi väläytteli tulista laukaustaan pitkin
ottelua, mutta kuti upposi vasta tunnin pelaamisen jälkeen noin 20 metristä.
Tilannetta edelsi Emmanuel Ikhimhinin ja Anzor
Kaladzen hyvä pelaaminen. Hieman ennen loppuvihellystä Alex Arinze laukoi harhautuksensa jälkeen etuyläkulmaan OPS:n
toisen osuman.
Miika Hosio kilautti vielä tolppaan
ennen loppuvihellystä ja Luis Vanderlei epäonnistui rangaistuspotkussa.
MP-vahti Saku Romppainen torjui
pilkun yläriman kautta päätyrajasta yli.
- "Deco" (Luis Vanderlei) pelasi tästä huolimatta hyvän ottelun. Hän organisoi
peliä ylempänä keskikenttäpelaajana ja antoi hyökkääjille mahdollisuuksia,
Antonio kertoi.
Voiton myötä OPS nousi sarjataulukossa Joensuun Jipon ohi kahdeksanneksi. Ensi lauantaina OPS isännöi kotonaan Kotkan FC KooTeePeetä. Ottelu alkaa kello 19:00.
Maalintekijät:
0 - 1 Luis Vanderlei 60 min.
0 - 2 Alex Arinze 84 min.
Veikkauspörssipisteet:
3 Luis Vanderlei (OPS-jp)
2 Miikka Oinonen (MP)
1 Alex Arinze (OPS-jp)
(Toimitus)