30.07.2010
OPS haastaa sarjajohtajan sunnuntaina
Kullanarvoisia sarjapisteitä on jaossa sunnuntaina Rovaniemellä, kun
nousukuntoinen Oulun Palloseura haastaa Ykköstä ylivoimaisesti johtavan
Rovaniemen Palloseuran. Kausi on hieman yli puolivälissä ja oululaisten viimeiset
kuusi ottelua ovat osoittaneet, että sarjan kärkisijat kiinnostavat OPS:sia
todella paljon.
- Olemme pelanneet kuusi hyvää peliä ja meidän suunta on ylöspäin. Toisella
kierroksella meidän pitää jatkaa samalla tavalla vieraissa, mutta kotona pitää
parantaa huomattavasti. Lokakuun lopussa me tappelemme kakkossijasta,
OPS-luotsi Luiz Antonio tähtää.
Päävalmentaja ei kuitenkaan ole lähellekään tyytyväinen joukkueensa esityksiin,
kun kausi on taittunut puolivälin krouvin yli.
- En ole tyytyväinen meidän 14 ensimmäiseen peliin enkä joukkueen esitykseen.
Tiedän, että se pystyy tekemään paljon enemmän. Edelleen vaadin meidän
hyökkääjiltä enemmän. Meidän puolustus on ollut aika hyvä ja keskikenttä,
vaikka sekin pystyy parantamaan paljon, Antonio erittelee.
Sarjajohtaja RoPS on kerännyt ja 33 pinnaa, mikä on 12 enemmän kuin
sarjakutosena majailevalla OPS:lla (21 pistettä). Näinpä suoran liiganousijan
paikka näyttää tässä vaiheessa kautta karkaavan Rovaniemelle, mutta OPS
tavoittelee vielä tosissaan viiden pinnan päässä häämöttävää liigakarsijan
kakkospaikkaa, jota hallinnoi tällä hetkellä vantaalainen PK-35. Luiz Antonio
kuitenkin muistuttaa, että kaikki on vielä auki myös ykkössijan suhteen.
- Ykköspaikka on vaikea saavuttaa, mutta jalkapallossa on kaikki mahdollista
niin kuin viime kaudella koimme. Viime kausi oli kova opetus minulle valmentaja,
että mitä tahansa voi tapahtua. Täytyy hoitaa ensin omat pelit ja katsoa vasta
sitten, miten muut ovat pelanneet, sarjanousuun OPS:n viime kaudella johtanut
Antonio toteaa.
OPS:n ja RoPS:n viime kohtaaminen päättyi 1 - 1. |
RoPS osoitti kuolevaisuutensa kärsimällä kauden avaustappionsa Viikinkejä
vastaan reilu viikko takaperin. Viime sunnuntaina RoPS puolestaan voitti
Tampereen Pallo-Veikot 0 - 3. Tuosta ottelusta voidaan todeta, että RoPS voitti
"ainoastaan" 3 - 0, sillä kauden aiemmassa kohtaamisessa RoPS löylytti
tamperelaisia peräti 8 - 0. RoPS:n hyökkäyspeli onkin toiminut tehokkaasti koko
kauden ajan - Chileshe
Chibwe on tehnyt yhdeksän, Nchimunya Mweetwa kahdeksan ja Chanda Mwaba
kuusi maalia. Joukkueen puolustus on pitänyt vastustajan maaleitta topparinsa Etchu Taben johdolla peräti seitsemän
kertaa.
- Tiukka paikallisottelu on tulossa. Meidän pitää jatkaa hyvää vierasasennetta
ja tehdä siitä hyvä peli. RoPS on aivan tavallinen joukkue siinä missä kaikki
muutkin, Antonio kertoo.
OPS otti helpottavan kotivoiton kolmen kuukauden tauon jälkeen kaatamalla
viikko sitten FC KooTeePeen Castrenissa. Ottelun ratkaissut Miika Hosio odottelee Antonion tavoin
kovaa peliä sunnuntaina.
- Rovaniemeltä olisi tärkeä hakea pisteet. Voitosta voittoon kulkeva ja pelaava
porukka on vastassa ja he haluavat tehdä paljon maaleja. Meidän pitää pelata
kurinalaisesti, taistella ja pitää oma pää puhtaana. Voittoon tarvittavat
maalipaikat kyllä tulevat sieltä, hän sanoo.
RoPS - OPS-jp sunnuntaina 1.8. kello
18:30, Rovaniemi.
(Toimitus)