13.08.2010
Jibrin: "Elintärkeä ottelu maanantaina"
Ykkösen nousukahinoiden osalta on kaikki auki, kun sarjaa on jäljellä yhdeksän kierrosta ja pisteitä jaetaan vielä 27 kappaletta. RoPS:n tahti on hiipunut alkukaudesta merkittävästi, joten myöskään suoran liiganousijanpaikka ei ole kirkossa kuulutettu. OPS on sarjassa seitsemäntenä 25 pistettä keränneen - 11 pinnaa sarjajohtajaa perässä. Matkaa liigakarsijan kakkospaikkaan on seitsemän pistettä. Maanantai-illan vastustaja FC Viikingit on sarjassa kolmantena 30 pistettä poimineena.
- Tämä peli määrittää paljon meidän kisaa tässä sarjassa
loppukautta ajatellen. Voitto vauhdittaisi asemaamme, joten tämä on elintärkeä
ottelu meille, mutta sitä se on myös Viikingeille, sillä voimme kuvitella, mitä
molemmilla joukkueilla on vielä edessään, OPS-toppari Augustine Jibrin kertoo.
Jibrin kuului toppariparinsa Juha-Pekka
Juvosen ja maalivahti Oskari
Forsmanin ohella OPS:n keskiviikon derbyvoiton takuumiehiin. Jibrin uskoo,
että voittotahteja soitetaan myös Helsingissä maanantaina.
- Olen vakuuttunut siitä, että jatkamme samaa peliä Viikinkejä vastaa kuin viimeksi. Kohtaamme erittäin hyökkäävän ja määrätietoisen joukkueen, joten se tulee olemaan vaikea peli molemmille. Voimme voittaa heidät pelaamalla joukkueena ja pitämällä päät kylmänä joka tilanteessa ja, kun tulee maalipaikka, niin pitää iskeä. Se antaa puolustajille lisävoimaa taistella omassa päässä, mutta kyllä koko joukkueen pitää auttaa myös puolustamisessa, nigerialaistoppari linjaa.
OPS:lla ja Augustine Jibrinillä jäi paljon hampaan rakoon OPS:n ja Viikinkien viime kohtaamisesta, joka päättyi 1 - 1. |
OPS:n ja Viikinkien viime kohtaamisesta jäi varmasti paljon jossiteltavaa
kaikkien tapahtumien jälkeen, mutta ennen kaikkea sinipaitojen viimeistely oli
jälleen kerran heikkoa. Tuossa ottelussa kuitenkin nähtiin, että sarjakolmosena
majaileva itähelsinkiläisryhmä on täysin voitettavissa oleva joukkue.
- Kuten viime pelissä näimme, me melkein voitimme, mutta jalkapallo on välillä tällaista. Luulen, että olemme oppineet paljon tuosta pelistä ja tulemme parantamaan peliämme heitä vastaan ensi maanantaina. Peli tullaan ratkaisemaan keskikentällä ja se kumpi on siinä parempi, tulee voittamaan koko ottelun, Jibrin asettaa.
Viikinkien porukka on kokenut muutamia merkittäviä muutoksia joukkueiden viime kohtaamisesta. Kovimmat kolaukset lienevät Denis Abdulahin siirtyminen Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Örebron paitaan sekä joukkueen kapteenin Heikki Pulkkisen loukkaantuminen, mikä pitää miehen sivussa loppukauden peleistä. Heidän lisäkseen Abdirashid Ali Mahdi siirtyi USA:n yliopistosarjaan. Paikkaajia on etsitty Briteistä sekä Kolmosessa palaavasta NJS:sta. OPS saa maanantain kamppailuun pelikiellosta vapautuvan Janne Mahlakaarron, mutta Emmanuel Ikhimhin sovittaa keskiviikon tempaustaan seuraavat kaksi ottelua.
Viiden viime ottelun kuntopuntarit:
FC Viikingit 5 ottelua / 11 pistettä | OPS-jp 5 ottelua / 10 pistettä | ||
FC Viikingit - Klubi04 |
3 - 0 |
OPS-jp - PS Kemi | 1 - 0 |
FC Espoo - FC Viikingit | 3 - 4 | KPV - OPS-jp |
2 - 0 |
PoPa - FC Viikingit | 1 - 1 | RoPS - OPS-jp | 1 - 1 |
FC Viikingit - RoPS | 3 - 0 | OPS-jp - FC KooTeePee | 1 - 0 |
FC Viikingit - FC Espoo | 1 - 1 | MP - OPS-jp | 0 - 2 |
FC Viikingit - OPS-jp maanantaina 16.8. kello 18:30, Helsinki.
Augustine Jibrinin pelaajakortti
(Toimitus)