19.08.2010
OPS ja MP iskevät yhteen lauantaina
Sarjajumbo Mikkelin Palloilijat saapuu lauantaina Ouluun yrittämään pisteriistoa sarjassa viidentenä olevalta Oulun Palloseuralta. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 14:30 Castrenissa. Sarjanousijoiden aikaisempi kohtaaminen päättyi OPS:n 0 - 2-voittoon Luis Vanderlein ja Alex Arinzen maaleilla. Mikkeliläisryhmä on muuttunut radikaalisti joukkueiden viime kohtaamisesta, joskin myös OPS:n rosterissa on tapahtunut muutoksia.
- He lähtevät varmasti taistelemaan kovaa, joten taistelupeli on tulossa. Mekin
olemme saaneet kotipelejä parannettua viime aikoina. Meidän pitää jatkaa
samalla nöyrällä asenteella puolustuksen kautta niin kuin edellisessä pelissä
Helsingissä, OPS-puolustaja Mikko
Väänänen kertoo.
MP:n kausi ei ole ottanut tuulta purjeisiin oikein missään vaiheessa, vaan joukkueen maalinteko-ongelmat ovat kulminoituneet tappioihin, vaikka joukkue on saattanut hallita pelejä näennäisesti. Tämä kaava toistui myös viime sunnuntaina MP:n kannalta elintärkeässä ottelussa Tampereen Pallo-Veikkoja vastaan. MP hävisi ottelun lopulta maalein 0 - 2 ja putoamisviiva karkasi kymmenen pisteen päähän. Mikkelin Palloilijat tulee olemaan varmasti hankala vastustaja OPS:lle, sillä MP taistelee jokaisesta jaossa olevasta pisteestä kynsin ja hampain välttääkseen putoamisen takaisin Kakkoseen.
- He taistelevat kovasti tippumista vastaan. Joukkueessa on
potentiaalia, sen osoittaa voitot FC Espoosta ja KooTeePeestä. MP:n
aliarviointia ei saa tapahtua, Väänänen painottaa.
Mikko Väänäsen mukaan lauantai-iltapäivän ottelu on mahdollista voittaa nöyrän puolustuspelaamisen kautta. |
OPS on kohdannut yhden tappion kymmenen viime ottelun aikana. MP on
puolestaan poistunut kentältä päät painuksissa kahdeksan kertaa viimeisen
kymmenen pelin perspektiivissä. Ainoat valonpilkahdukset ovat olleet voitot FC
Espoosta ja FC KooTeePeestä heinäkuun lopussa.
Mikkelin Palloilijoiden poissaolijoiden lista on pitkä. Erinäisten loukkaantumisten ja muiden syiden vuoksi sivussa lienevät Eetu Muinonen, Juhana Hämäläinen, Tommi Lifländer, Mikko Mutka, Eetu Hokkanen, Juuso Kangaskorpi, Joona Mäenpää, Saku Romppainen ja Justus Peitola. OPS:n pelaajista Emmanuel Ikhimhin on sivussa pelikiellon vuoksi. MP:n joukoista Mikko Iivanainen sovittaa pelikieltoa.
Vierailijat ovat paikanneet rivejään Veikkausliigasta saaduilla apumiehillä. JJK:n maalivahti Mihaly Szerovay on MP:n käytössä elokuun ajan, kuten myös MyPa:sta lainattu Einari Kurittu. Joukkueeseen hankitut brasilialaispelaajat Rithison (keskikenttä) ja Rafael (hyökkääjä) sekä venäläisvahvistus Alexander Kalyuzhyy ovat saaneet pelilupansa kuntoon.
OPS-jp - Mikkelin Palloilijat lauantaina
21.8. kello 14:30, Castren. Tervetuloa!
(Toimitus)